26.9.2015 lauantai

Kun luovutimme auton 26.9.2015 oli mittarissa 7430 mailia eli 11.957 km.
Aamulla lähdimme aina 2 autoa kerralla 15 minuutin välein El Montelle autojen luovutukseen, meidän lähtö oli klo 10. Vettä satoi ja maailma oli sopivan harmaa. Luovutus toimi todella hienosti, saimme jopa ylimääräisen hyvityksen sähköongelmista joita oli alkutaipaleella.

Bellinghamista lähdimmebussilla Boeingin lentokonetehtaalle, jossa meillä oli 1 1/2 tunnin opastettu kiertokäynti. Oli todella mielenkiintoista kuunnella sen minkä ymmärsi, ja nähdä hallit joissa oli keskentekoisia koneita. Yhtä 747 valistetaan 4 kuukautta kolmivuorotyönä 5 pv/viikko. Kun kone on valmis ja se käynnistetään ensimmäisen kerran, kone tuodaan ulos yöllä klo 19 .00 - 5.00. Kone kuljetetaan moottoritien ylittävän sillan kautta, mm siksi kun tiellä on yöllä vähemmän liikennettä ihmettelemässä valtavaa konetta ja toisaalta esim pihalla ei ole autoja tukkimassa kulkuväylää. Hallit joissa koneita rakennetaan on tosi suuria, jo pelkän laitoksen rakentaminen on vaatinut hyvän suunnittelun ja toteutuksen, saati sitten itse lentokoneiden rakentaminen.

Sieltä jatkoimme kiertoajelun Seattlessa, joka on kaunis ja melkoisen iso kaupunki. Kun tulimme ennen 19.00 hotellille olimme kaikki jo ihan poikki ja kömmimme omiin huoneisiin. Aamupala on 7.30, mielenkiinnolla odotamme onko se yhtään parempi kuin saapuessamme kuusi viikkoa sitten tänne. Klo 12.15 täytyy olla hotellin edessä lähdössä lentokentälle. Kone lähtee 16.30 ja on maanantaina n. 13.30 Hki-Vantaalla.

Kyllä kuusi viikkoa tällaisessa reissussa menee hujauksessa, mutta on se taas mukavaa päästä kotiin ja omaan sänkyynkin.

25.9.2015 Perjantai

Kohti Bellinghamia. Härket jäivät aamulla vielä pakkailemaan kun lähdimme kohti viimeistä yöpymistä jo niin tutuksi tulleessa autossamme. Valitsimme kauniin maisemareitin pitkin tyynen meren rannikkoa, kuin hyvästiksi retkellemme. Turhat esitteet jotka olimme keränneet matkan aikana joutivat nyt roskiin.
Meri oli laskuveden takia "kaukana rannasta" ja näytti hassulle kun iso rahtialus oli ikäänkuin rapakon laidassa.

Pian tulimme Bellinghamiin ja sovittuun parkkiin, tänne oli jo tullut iso joukko porukastamme. Oli aika pakata kamppeet matkalaukkuihin ja miettiä huomista autojen luovutusta. Kuulimme että ns. ylimääräiseksi jääneet tavarat voi kerätä  ja jättää laatikkoon josta ne ohjautuvat hyötyäkäyttöön. Illalla istuimme leirinuotiolla porukassa ja juttelimme kokemuksistamme ja vietimme "viimeistä iltaamme" mukavissa merkeissä. Aamulla meillä on tapaaminen paikallisen Suomiseuran lehden kanssa klo 8.30 ja lähdemme auton luovutukseen vartin välein kahden autokunnan porukassa. Meidän lähtö on 10.00. Sieltä on sitten bussikuljetus eteenpäin.

Kuvia torstailta

Jokunen kuva myös torstailta

24.9.2015 Torstai

Viimeinen torstai Amerikassa. Tyynestä valtamerestä emme saaneet vielä tarpeeksi, siispä suuntaamme vielä  meren rantaan. Lähdemme matkaan 8.20 auringon paistaessa vaikkakin taivaalla on paksut pilvet. Ajamme läpi sievän ja siistin pikkukaupungin jossa unisen näköiset tytöt odottavat koulubussia äitien saatellessa tyttöjään. Pieniä kahvipirttejä on joka kylässä, sekä pieniä autokauppiaita. Vähänkin useamman savun keskustassa on vähintään kolme eri uskontokunnan kirkkoa.

Puolenpäivän aikoihin saavuimme Oak Harboriin. Merenranta-satamakaupunkiin. Katselimme kaupunkia jonkin aikaa ja löysimme sitten Hubertuksen kertoman RV-parkin komean puiston ja merimaiseman vierestä. Hubertus ja Maijaki olivat vielä täällä. Maija oli lähtenyt soppailemaan pienen matkan päähän, joten kävelymatkan päässä oleville kaupoille lähdin  minäkin. Wallmart osoittautui muuksi paitsi ruokakaupaksi, joten siirryin seuraavaan ja sain sen vähän minkä tarvitsinkin. Palattuani laitoin ruuan ja teimme mukavan patikkaretken rannan tuntumassa. Puisto on tosi monipuolinen, aivan rannan myötäisesti menee useamman kilometrin pituinen asfaltoitu polku, keskellä on useampia lasten leikkipaikkoja ja laajat nurmikot missä pikkutytöilla oli futistreenit. Vaikka meren aallokko ei ainakaan tänään ollut voimakasta, ei sinne voi mennä uimaan niinpä puistoon on tehty pienehkö uimapaikka erikseen.

Keskiviikon kuvia

Kokeillaan taas paria tämän päivän kuvaa.

23.9.2015 Keskiviikko

Aamulla Nisse kertoi että Columbiajoki jota olemme seurailleet on 1214 mailia pitkä, on se valtava. Klo 9.10 säiliöt kuntoon ja menox. Ulkona oli aamulla +1°c, lämityslaite puhisi moneen kertaan yön aikana ja auto tuntui tosi vilpoiselle ennen kuin lämmitys starttasi. Jo parin km:n päässä oli toimiva lännen city, jonka läpi kävelin nappaamassa muutaman kuvan. Siinä mielessä ihan mukava paikka että se oli ihan elävä, kaikki liikkeet oli auki ja meininki rempseä. Vieläkin jonkin verran turisteja liikkeellä.

Jylhät maisemat seurasivat toinen toistaan, Oganojan kansallispuistossa isot joet valuu pieninä puroina kohti Columbiajokea. Korvissa vain rutisee kun nousemme taas ylös, korkealla vuoren rinteessä tönö, vai onko se sittenkin ruskaa pensaassa? Nissekin tokaisi että kyllä bensamittarissa huomaa että kiivetään. Korkealla oltiin, jossain luki 4885 mutta yksikkö ei selvinnyt, sieltä tulimme kuitenkin alamäkeä parikymmentä mailia. Kartasta Nisse katsoi että olimme n. 2,5 km korkeudella. Komeita lumihuippuja ja kanjoneita. Niin mahtava vuoristo että onneksi ei ole enää vanhaa kinofilmikameraa 😉. " Maisemat on kohdillaan" kun olimme 2 km korkeudella, suuri järvi alapuolellamme, vuoret ympärillä ja järven läpi virtaava joki. Lumoavaa. Sata km tultu ja kello on 12.05. Vuori toisensa perään... vaikka menimme eteenpäin niin saatoin ottaa uuden kuvan edellisen tilalle. Pysähdyimme myös Gorge putouksen luona, vesi tuli vuorilta ja putosi valtavan syvään kanjoniin jonka ylitti rautaristikosta tehty silta. Huikaiseva tunne seistä siinä ja nähdä pudotus allaan. Putous kuljetti vettä suureen järveen jossa oli voimala jonkin matkan päässä. Marple mountainissa tuli 7000 mailia täyteen tälle matkalle.

Poikkesimme kylän kaupassa ja kohta olimmekin jo leirintäalueella, kello oli 16.30. Kokonaismatka oli n. 160 km. Alue on taas omanlaisensa. Hieno metsäinen rauhallinen alue jonka reunalla virtaa joki. Joessa näin ensimmäisen kerran elämässäni miten lohet hyppivät ja pyrkivät yläjuoksuun. Olipahan vaikuttavaa sekin. Mikään ei tänään ollut tylsää, edes makarooni-jauheliha paistos suomalaiseen tapaan.

22.9.2015 Tiistai

Yhteistapamisesta inkkarileiristä lähdimme taas ensimmäisinä, klo 8.10. Muut jäivät valmistelemaan lähtöään ja toivottelivat hyvää matkaa. Meillä suuntana Winthrop/Nat'l park. Adams ja Rainer vuoret toivottivat hyvää huomenta lähtiessämme.

Taas tänään näkyy palovaara olevan korkea, vaikka ei kuitenkaan extream luokkaa. Hulppeita vuoristoja ja kauniita maisemia, vuorien välisissä laaksoissa on mahtavia omena ym. tarhoja. Kauniissa omenalaaksossa nautimme välipalaa. Olemme seurailleet jälleen komeaa Columbia jokea, melkeimpä mereltä asti, mutta on siinä joella kokoa mitä seurata. Tällä kertaa pidimme taukoa suuren vesivoimalan kohdalla.

Majoittauduttuamme Winthrop Koalle joka on varsin mukava alue, rauhallinen eikä liikenteen melu häiritse millään tavalla. Joki virtaa alueen vieressä antaen oman miellyttävyytensä paikalle. Parin kilometrin päässä on melko mittava vanhan aikainen lännen kaupunki, jossa poikkesimme tankkaamassa ja katsastamassa paikan. Niin ilta taas vierähti ja pimeä tuli jo puoli kahdeksan tietämissä.

22.9.2015 Toppenin tapaminen

Aamusta lähdimme autolla katselemaan Toppenishin seinämaalauksia. Maalauksia on yli 70, kaikkia emme nähneet, mutta aika monta kuitenkin. Kyllä ne ovat komeita. Niihin on kuvattu Toppenishin historiaa ja jokaisen kuvan vieressä on kuvan tarina. Illalla kuulin että tällaista kuvaa saattaa olla yhtäaikaa maalaamassa kymmenenkin taiteilijaa ja samaan aikaan järjestetään ympärille kylätapahtuma. Peter Geitell kertoi nähneensä aiemmilla retkillän tällaisen tapahtuman.

Kaupassa käynnin jälkeen palasimme leirintäalueelle takaisin nauttimaan kuumasta kesäpäivästä uiden, löhöten auringossa ja minä kävin jopa saunassa. Pikkuhiljaa alueelle alkoi kertymään muitakin porukkamme jäseniä. Illansuussa paikalla oli 8 autokuntaa ja pidimme palaverin tulevasta reittivaihtoehdoista, nähtävästä ja Bellinghamin suunnitelmista. Oli tosi mukava tavata taas porukkaa ja jutella mukavien ihmisten kanssa Suomea. Ilta viileni ja pimeni taas seitsemän jälkeen ja jokainen vetäyty omille autoilleen.

Muutama kuva Toppenista

Kokeillaan lähtisikö täältä muutama kuva. Eiliset eivät lähteneet ainakaan.

21.9.2015 Sunnuntai

Niinpä taas lähdettiin 8.30 kohti Wallmartia joka ei sitten osunutkaan kohdalle, siispä suuntasimme kohden Yakimaa. Tulimme hedelmien kasvatus alueelle. Hedelmäpuita, viiniköynnöksiä ja ties mitä silmän kantamattomiin. Kun jotain on niin sitten sitä on kanssa. Lomapäivät alkavat huveta, täytyy jo ruveta miettimään mitä enää kannattaa ostaa kaappiin.😳

Saavuimme siis Toppeniin jossa on Yakima-intiaaneja ja heidän kulttuurian. Pysähdyimme haukkaamaan huikopalaa ja pitämään taukoa, kun aiemmin ei ollut taukopaikkoja missään. Tässäkin oli todella hienoja seinämaalauksia ja niitä on paljon lisää kaupungilla. Tänään tyydyimme vain tulemaan intiaanien pitämälle leirintäalueele, vaikka olikin vasta puoli päivä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja asteita oli varmaan 30°C. Alue on todella mukava, suuri ja siisti. Kävin uimassa altaalla jonka vieressä on myös sauna, mutta kun altaan vesi oli n. 30 °C niin ei oikein tehnyt mieli mennä saunaan. Illemmalla kun  kävin uudelleen uimassa, kokeilin pikkuallasta ja yllätyksekseni se oli n. 35 °C eli varsin rentouttavaa. Päivä meni mukavasti lekotellessa ja aurinkoa ottaessa.

Huomenissa tutustumme Toppeniin ja sen nähtävyksiin ennen kuin muut porukat tulevat tänne pitämään yhteistä tapaamistamme.

19.9.2015 lauantai

Klo 9.00 lähdettiin 14 °C ja auringon paisteessa. Tänne Cascade locksiin on luvattu tänään 24 °C mitä mahtaa sitten olla Pascossa jonne suuntaamme. Kuljemme suuren Columbiajoen rantaa moottoritietä n. 230 km. Maisemat on komiat, joki vieressä ja molemmin puolin mahtavat vuorijonot.  Voi vain arvailla kuinka syvä Columbiajoki on, mieleen tulee Virroilla Torisevan rotkojärvi, mittasuhteet on vain aika erilaiset. Siellä täällä on tosi iso joukko kalastajia veneineen, johtuuko lauantaista? Yhdessä kohdin on joki, moottoritie,junarata ja heti omakotitaloja, jossa kalastaja ripustaa verkkojaan kuivumaan. Ihan talon vieressä on junan tasoristeys jonka kolina ja pillien vihellys on jatkuvaa meteliä. Joessa on myös useita patoja ja suuri vesivoimala.

Ylitämme taas suuren joen ja siirrymme Washingtonin puolelle. Löydämme Wallmartin jossa käyn ostoksilla ja kohta olemmekin Pascossa leirintäalueella. Suuri alue moottoritien kupeessa, siisti ja meille toimiva vaihtoehto tänään.

Täällä Pascossa onkin tänään 30°C ja samaa luvassa huomiseksi. Rusketus saa uutta puhtIa.

18.9.2015 Perjantai

Eipä ole enää ainakaan viikkoon tarvinut kaivella hellevaatteita esille. Nytkin ulkona 13-14 °C ja pilvistä joku pisarakin tuli aamukahvilla. Kaasua tankattiin 3,9 gallonaa, 19 $ joka riittää meidän käytössä n. 4 vrk lämmitykseen ja ruuanlaittoon. Lähdimme VASTA 9.20 kiertämään kaunista Olympiaforestin maisemaa. Kierrettiin koko olympianiemimaa. Ajettiin ohi mm osterin pyyntilaitoksen ja pitkin kaunista meren suistoaluetta. Eagle Creekissä aurinkokin alkoi pilkistelemään.  Päätettiin mennä pikkuteitä pitkin Oregonin puolelle. Täällä oli kauniita taloja hyvin hoidettuine pihoineen maalaisnaisemassa, vähän niin kuin meillä. Täkäläisittäin mielestäni poikkeuksellisesti. Olimme mukavissa maisemissa kun jouduimme seuraamaan taas navia joka vei meidät takaisin moottoritielle.😟. Tree river jotakin  oli iso kaupunki jossa mittari ulkona näytti 77 °f.

Olemme niin pitkään ajelleet suht hiljaisia kauniita maisemia, niin pitihän sitä mennä Vancouver Oregon ruuhkia katsastamaan perjantaina klo 15.00. 4 kaistaa kaikkiin mahdollisiin suuntiin eri tasoissa mateluvauhtia. Kun siitä ruuhkasta selvittiin ja ylittäneet Columbiajoen seuraavalle mottoritielle, niin opastetauluun tuli ilmoitus että 6 mailin päässä on onnettomuus ja tie suljettu. Navin mukaan käännymme ennen sitä, mutta kuinka ollakkaan kääntyminen tarkoittikin vain erkanemiskaistan välttämistä ja niin olimme tuota pikaa 1 1/2 tuntia jumissa moottoritiellä ihaillen kaunista jokimaisemaa vasemmalla ja komeaa vuoristoketjua oikealla. Tiellä oli paha onnettomuus jossa oli mukana rekka.

Tilanteen jälkeen liikenne purkaantui normaaliksi ja pian olimmekin suunnittelemallamme Cascade Locks Koa aluella Oregonessa. Alue on ihan täynnä, onhan perjantai. Tuntuu hassulta ettei täällä puiden siimeksessäkään ole ulkovaloja ollenkaan, kaippa ihmiset polttelevat ensin nuotiota syöden iltapalaa ja siirtyvät sen jälkeen omiin koppeihinsa katsomaan töllöä omiin oloihinsa?

Alkuun kun kerroin vaatetuksesta, niin huomiseksi tänne luvataan 24 °C, jee siis sortsit framille huomista varten. 😀

Torstain kuvia

Kolme kuvaa ei lähtenyt joten kokeilen kahta.

17.9.2015 Torstai

Keskiviikkoiltana ja yöllä sateli jonkin verran mutta torstai aamu valkeni aurinkoisena ja lupaavana. Suomesta oli tullut Lealta ja Harrilta sähköpostia, jota on näin reissussa mukava saada. Klo 9.10 lähdimme taas matkaan. Respan tyttö neuvoi huoltikselle jota emme kuitenkaan löytäneet, oliko neuvojassa vai neuvottavassa vika? Bensa tuntui hupenevan kovaa kyytiä ennenkuin vihdoin osuimme huoltikselle. Tankkiin meni  185 litraa ja maksoi 110,- $. Pääasia ettei loppunut kesken matkan.

Nyt olemme Olympianiemimaalla metsäisellä ja mäkisellä tiellä, on aika paljon rekkoja jotka ajaa kuin viimeistä päivää. Humptulipsissä sataa ja on metsää, onko tämä siis sademetsää? Noh ei tietty. Lake Quinaultista löysin kansallispuiston kartan visitor neuvonnasta, vaikka ei siellä neuvojia ollutkaan. Sademetsä on siis n. 100 km pohjoisempana. Sinne mennessä meri tuli taas viereen peikkomaisine puunrunkoineen. Aurinkokin paistoi silloin tällöin. Se mahtava raivo millä meri lyö aalot rantaan muistuttaa taas ihmisen pienuudesta.

Tässä se nyt on pohjoisen pallonpuoliskon ainoa havupuu sademetsä. 20 $ sisään ja 20$ yöpyminen camping groundissa. Metsä täynnä suuria ylt' ympäriinsä naavaisia puita ja jännän kostea ilmasto, hyvin peikkomainen tunnelma. Aurinkoista, kaunista, lumoavaa, ruskaa puiden lehdissä, joki joka oli osin kuivunut. Hieno kokemus, ei ihan yhtä hieno kuin Redwood, mutta erilainen. Emme kuitenkaan jääneet sinne yöksi kun sähköttömyys on meille vähän ongelmallista.

Metsäpalovaarasta ilmoitellaan teiden varsilla asteikolla 1 - 5. Tänään kun on satanut tällä kohdin vaara oli 2. Seurailimme kaunista järveä jonka takana mahtavat vuorijonot näyttäytyivät. Kello on 17.30 ja näyttää ihan kuin olisi jo pimeä tulossa. Päivä on ollut tumma sävytteinen.

Asetuimme taas Koa alueelle. Koa alueet poikkeavat yllättävän paljon toisistaan. Tänään taas saimme erinomaista palvelua ja neuvoja hyvän tuntuiselta alueelta kun taas eilinen alue oli vähän niin ja näin. Kaksi laiskan pulskeaa nuorta ottivat ylös vain nimen, rahastivat eivätkä osanneet neuvoa mitään alueen ulkopuolelta. Siellä mentiin sieltä missä aita on matalin, joissain toisissa paikoissa on ollut palvelu lähes ylitse vuotavaa.

Keskiviikon kuvia

Lisää kuviä keskiviikolta

Keskiviikon kuvia

Muutama kuva keskiviikolta

16.9.2015 Keskiviikon tyrskyt

8.35 puolipilvisessä auton nokka kohti Columbiajokea. Pitkin rannikkoa maisemat muuttuvat koko ajan, mutta tyrskyt säilyvät  mahtavina. Jatkuva satojen kilometrien mittainen hiekkaranta muuttuu välillä laavakiviseksi rosoiseksi kallioksi joihin aallot pieksevät vettä. Vesi aivan kuin kiehuu, korkealta veteen katsoessa on aika epätodellinen olo. Linnut kelluskelivat aallokossa muina miehinä. Baycityssä merenkäynti oli rauhallisempaa joten rannan tuntumassa oli monia kalastajia sekä veneessä että rannalla. Laajat hiekkarannat toimivat näin syksyllä mainioina koirien juoksutuspaikkoina. Mahtoi pahin puhti huveta pehmeässä ja vajottavassa hiekassa. Komea sateenkaari vajosi mereen. Aurinko löytyi taas hienosta mereen laskevasta joen suistosta Lincoln cityssä. Olemme matkan aikana kokeneet todella suorat tiet, mutta täällä tuli taas todistettua että kyllä Amerikassakin osataan tehdä mutkia.

Tillamookissa pihoilla oli kukkia ja pihakoristeita enemmän kuin muualla piristävänä poikkeuksena. Tuntuu ettei täällä juurikaan panosteta ympäristön koristeluun, roskia ei silti juurikaan ole edes isoimpien hwy:n varressa. Tietty ihan meren rantaan rakennetut hienommat alueet on hoidettu ammattilaisten toimesta. Jossain kohden näytti ettei meri käynyt juuri lainkaan, mutta silti jopa minun heikkoihin korviini kantautui melkoinen tyrske.

Greadhardiin saavuttuamme ohitsemme ajoi paloauto ja pian näimme tiellä savua. Siellä oli ilmeisesti sattunut kolarin, koska henkilöauto paloi kovasti savuten. Odottelimme hetken kaupan pihalla ja jatkoimme sitten kiertotietä paikan ohi.

Columbia -joki on todella mahtava. Ajoimme sen yli upeaa ja suurta siltaa pitkin. Sillalla oli korjaustyöt kaynnissä joten saimme nauttia sillasta hieman pidempään odotellessamme läpi pääsyä. Olimme siis saapuneet Washingtonin puolelle.

15.9.2015 tiistai.

Oli mahtava tunne herätä valtaisien puiden katveesta. Kilit ja kanat odottivat aitauksessaan aamuapettaan kun 8.35  jätettin mahtavat punapuut ja suunnataan kohti pohjoista ja merta. Taas olin Nissen ja navin kanssa eri mieltä suunnasta, onneksi hävisin.😛. Redwoodissa roskiksien mallista päätellen ei ole villieläimistä haittaa, eikä ollut varoituksiakaan. Mitä sitten laajat metsäpalot on saaneet aikaan eläinten kulkureiteillä? Savu ei haise nyt aamulla mutta kauempana näkyy.

Tyynimeri, harmaa eikä tyyni ollenkaan. Meren kohina oli mahtava ja lokit kirkuivat. Olisipa vielä ollut aurinkoista... sataa tihuutti. Meyers Creek Beach:ssa pidettiin kunnon tauko. Kävelin pitkin vajottavia mahtavia dyynejä meren piestessä kallioita. Tuoksuikin ihan merelle. Pysähtelimme monessa meren näköalapaikassa, mutta en käynyt kokeilemassa missään vettä. Rannikolla huomasi että syksy on tullut tännekin, ilma oli kolea ja syksyinen harmaus vesitihkuineen tuntui nahoissa. 5000 mailia meni mittarissa tänään rikki.

Katsastelimme matkalla monia leirintäpaikkoja ja viiden tietämissä päädyimme meren rantaan Koa alueelle taas, Waldportiin Oregonissa.

Maanantai Kalifornia

Sunnuntai iltana rupattelimme Eskon ja Ailan kanssa ulkona mukavia ennen sisään siirtymistä. Ilma oli lämmin pimeään asti,eikä yölläkään ollut kylmä.   Koa alue oli hyvä ja vaihteeksi rauhallinen. Saimme jopa alueella tankattua ennen aamun lähtöä 8.15. Klamat on isohko yliopistokaupunki joka on asutettu suuren kauniin järven ympärille. Järvessä on matalikkoja jotka on täynnä erilaisia lintuja, lajeja oli paljon vähän erillään toisistaan. Pitkältä en pystynyt tunnistamaan muuta kuin pelikaanin josta en saanut kuvaa. Keskellä kaupungin pientä puistikkoa oli kauriita herkuttelemassa nurmikolla. Hämmästyttävän kauniita taloja ja pihoja, täkäläisen mittapuun mukaan.

Ajelimme suunnitelmamme mukaan, kunnes poikkesimme Butter Falliin, läpi komeiden maalaismaisemien. Ajelimme päivän mittaan usean kansallismetsän (National forest) naavapartaisten puiden ohi. Aivan harmaita oravia juoksenteli pois alta. Matkalla oli myös "open range" :ja useampia. Lehmät saattoivat tulla mistä tahansa auton eteen. Seinässä luki rabit, päättelin että siellä oli jäniskasvattamo, Nisse oikaisi että ilmeisesti kani.

Saapuessamme Kalifornian rajalle yllätykseksemme tullivirkailijan näköinen ukkeli tuli kyselemään onko vedgetables. Äkkipäätä sanoin että on 1 1/2 omenaa ja yksi sipuli. Onneksi ei päässyt tarkistamaan jääkaappiamme. 😰 Ok hyvää matkaa, toivotti hän. Nyt on siis käyty 3 Kanadan ja 8 USA:n osavaltiota.

Kaliforniasta tulimme hakemaan kuuluisaa punapuumetsää. Yövymme Redwood:n Koa alueella valtavien punapuiden siimeksessä. On mieletön tunne mennä tuohon auton vieressä olevaan peikkometsään. Kannatti taas tulla, vaikka minä vähän aristelinkin tänne tuloa kun Kaliforniassa, vähän  etelämpänä riehuu todella tuhoisat metsäpalot.  Tämä mielessä lähdemme huomenna pohjoista kohden pitkin rannikkoa.

Sunnuntai 13.9.2015

Koa alue ei petä näköjään koskaan. Liikenne kuuluu ja junan pilli soi silloin tällöin, mutta pitkään. Ensimmäistä kertaa auton vieressä palaa katuvalo. Esko ja Ailakin tulivat tälle alueelle. Yö oli lämmin, lämmitys ei ollut ollenkaan päällä. Aamulla valoisa tulee yhtä nopeasti kuin illalla pimeä. 7.15 starttasimme taas uusiin maisemiin. Monien talojen seinässä näkyy juutalaistähtiä isoina ja näkyvinä. Pienimmissäkin kylissä on vähintään kaksi kirkkoa. Joka osavaltiossa näyttää asutus olevan saman näköistä. Merelle mummon mieli, siispä suuntaamme kulkumme kohti Kalifornian pohjois osaa, Cresent Cityä. Sieltä on sitten mukavan näköinen tie ylös Seattlea kohti ihan meren rantaa myötäillen. Edellä ajavan auton takaikkunassa on tarra kämmenestä, josta puuttuu keskisormi kokonaan, hyvä kannanotto sinänsä.

8.00 saavuimme Boiseen. Näissä 8 kaistaisissa "risteyksissä" minulla ei olisi hampaista mitään jäljellä ilman navia. Boise on iso kaupunki, on ehkä hyvä että ohitamme tämän kaupungin su aamuna 8 aikoihin emmekä pahimpaan ruuhka-aikaan. 8.30 tultiin seuraavaan osavaltioon Oregoniin. Juurikasta, maissia, pitkin matkaa mainoksia jossa on Roky Mountain.? Vuohia, lehmiä, sipulit oli nostettu maanpäälle kuivumaan ja kohta oli tila missä oli kuivatut sipulit laatikoissa päällekäin ja muutama laatikko mahtui yhteen rekkaan joka vei ne eteenpäin. En osaa kuvitellakkaan kuinka monta rekkaa tarvitaan sadon siirtoon. Asumatonta aavikkoa/preeriaa kukkuloineen ja yks kaks lehmiä laiduntamassa.

Juntturassa pidimme leipätauon ja vaihdoin hellemekon päälleni. Parin tunnin ajon jälkeen tuulilasin läpi ei voi ottaa kuvia, niin on klottanen itikoista. Matka jatkuu vuorten välissä puikkelehtien "keskellä ei mitään". Nyt siis olen ollut siellä. Hwy menee siis sen paikan läpi. Alamäkeä seuraavat 2 mailia. Tulimme Christmas Valleyn kautta, ei siellä ainakaan joulupukkia näkynyt.

Saavuimme seuraavalle leirntäalueelle Klamath Fallsiin. Saatuamme netin auki Nisse luki että Kaliforniassa riehuu todella pahat metsäpalot ja ihmisiä evakuoidaan kodeistaan.  Onneksi Esko tuli kohta samalle alueelle ja kielitaitoisena kyseli asiasta paikallisilta, nyt näyttää siltä että pahat alueet on huomattavasti etelämpänä, joten emme ainakaan tämän tiedon pohjalta muuta suunitelmiamme. Katsotaan miltä huominen näyttää.

Tänään ajoimme 760 km ja kaikkiaan mittarissa on 4731 mailia.

Kuvia matkan varrelta

Koitan lähettää Yellowstonesta kuvia, saa nähdä lähteekö ne.

Lauantai 12.9.2015

Aamulla ei ollut kiirusta lähdön kanssa ja niinpä kävimme suihkussa aamupalan jälkeen. Lähdimme eteenpäin klo 9.00. Kaksi viikkoa auton luovutukseen, mutta kun ajattelee positiivisesti niin jos nyt olisi kahden viikon etelän loma edessä niin se tuntuisi pitkälle ajalle 😄. Lauantai aamuna meni 4000 mailia rikki. Päivälämpötila on edelleen helteistä. Tätä kirjoittaessani kello on 19.50 ja ilma alkaa viilentyä. Olen silti hellemekossa ulkona.

Puolen päivän aikaaan pääsimme Idaho Falls:ssa Wallmartissa kaappien täydennyksellä. Siellä tapasime taas Eskon ja Ailan. Vaihdoimme kuulumiset ja he kertoivat suunnitelmistaan jatkaa merta kohti. Olimme myös sitä suunnitelleet jo kotona ja niinpä suuntamme varmistui. Maisemat olivat jo nyt ehkä vähän pitkästyttävät, vaikka todennäköisesti en tule tällaista enää tämän reissun jälkeen näkemään. Tien molemmin puolin meitä seurasi vuorijonot milloin lähempänä milloin kauempana. Indian resesvaatin kohdalla katselin lintuparvea, ovatko muutto matkalla? Siihen Nisse totesi että ovt CIA:n tiedusteluparvi.
Mieliinpainuvana kohteena matkalla oli astronauttien harjoittelupaikka, missä he opettelevat näytteiden ottoa kuusta. Paikalla on laaja tulivuoren laavakenttä.

Seuraavalle leirialueelle päästyämme, Home Mountain, luimme Hubertuksen ja Maijan olevan samoissa mietteissä jatkosta. Taidamme kulkea suunnilleen samoja latuja heidän ja Vehtareiden kanssa? Mukavaa.

11.9.2015 Perjantai

11.9. Suruliputus koko maassa WWC tornien muistoksi.

Klo 7.50 matka kohti Jackssonia alkaa tankkien tyhjennyksellä ja täytöllä. Kirpakka aurinkoinen aamu.
Yellowstonesta ei jäänyt mitään negatiivista sanottavaa. Täällä elämä pitää ottaa niin että olet metsän keskellä ja sen ehdoilla. (Vaikkakin ympärillä on noin 450 muutakin leiriytyjää). Villieläimet on ympärillä ja 20 jälkeen tulee pimeä, ei ole sähköä, wifiä ym vain autuas rauha.

Päällimmäiseksi mieleen jäi Great Canyon, geissiirit ja niiden ympärillä maan värit ja niin kuin Nisse sanoi Luonto. Ennenkuin poistuimme alueelta pysähdyimme 30 ft korkean Lewis Fallsin luo jättämään hyvästit. KIITOS

Jatkoimme matkaa kohti etelässä olevaa Teton Parkia. Visitor centerissä poikettuamme meille kerrottiin ettei Tetoniin ole erillistä maksua jos jatkaa matkaa eteenpäin, vaikka olimme luulleet toisin. Parkkialueelta lähtiessämme pieni kettu puikkelehti pakoon. Muutaman kilometrin jälkeen osui jätti potti Willow Flatissä. Kolme mustakarhua aamupalallaan niityllä. Onneksi sillan kaide oli välissämme. Olimme koko matkan toivoneet näkevämme villejä karhuja turvallisen välimatkan päästä 👍.

Teton vuori on yksi maailman vanhimmista, muttaAmerikan vuorista nuorimpia, vain 9 milj. vuotta vanha.😛. Tetonin ruska alkaa olla komeimmillaan. Uhkeissa maisemissa kohti Jackssonia. Löysimme sieltä talviurheilukeskuksen, josta on tehty myös kesäksi turistirysä. Koa alueella pyydettiin 77,17 $ yöltä, kun korkein maksamamme yö on ollut alle 50 $. Jatkoimme siis matkaa kohti Idahoa vaikka navi temppuilikin... viimeinen ehjä johto tupakansytytintä varten.

Kuljimme upeaa pienehköä hwy-tä pitkin välillä todella korkealla, jossa oli mahtavia ylänköniittyjä ja -järviä ja hevosten ja nautojen valtavia laitumia eikä asutusta näkynyt missään. Välillä tulimme avokaivosten ohi ja taas ruskan värit sävähdytti mieltä. Pikkuhiljaa saavuimme Idahossa Koa alueelle, missä hinnat oli järjissään. Majoituimme kahden vuoren väliin, kohisevan kosken rannalle. Tosin aivan vieressä menee hwy jossa rekat painaa kaiken aikaa ja tien toisella puolella on rautatie, jota kulkee silloin tällöin mahtavan pitkiä, vilja lastissa olevia junia. Äskeisessäkin oli kaksi veturia edessä ja kaksi takana. Tulevaa yötä helpottaa huomattavasti se että meillä on taas sähköä ja voimme käyttää c-pap laitteitamme.

Torstai 10.9.2015

Puoli kasilta taas matkaan, kolmemetrisiä aurauskeppejä laiteltiin teiden varsiin. Taitaa täällä talvella olla lunta. Korkealle mennään taas, kuumat lähteet jaksavat aina vain viehättää. Iso musta harakan näköinen ja kuulonen lintu toivotti meille vesisumun läpi hyvää matkaa. Firehole Bridge mykisti täysin. Todella suuri allas mistä kohisevat kuumat purot virtasivat jokeen uskomattoman värisen maan läpi. Voimakkaita värejä ei voi edes selittää. Kuvat kertovat omaa tarinaansa. En tosin liitä niitä tähän, koska yhteydet on niin heikot ettei tämä juttu lähtisi ollenkaan.

Nyt kun kierretään samaa lenkkiä kuin eilen, vain toisinpäin, näkee vähän erilailla maiseman ja tulee pysähdyttyä sellaisiin nähtävyyksiin jotka jätti eilen väliin. Upperfalls on mahtava putous joka nähtiin eilen toiselta puolelta kuin tänään.

Yhtäkkiä liikenne pysähtyi kokonaan, liittyyköhän tämä jokin aika sitten meidät ohittaneeseen ranger patrolin autoon jossa pillit huusi ja valot vilkkui? Yli tunti odotettiin... nokkakolari ja 2 autoa tienposkessa.  Kun pääsimme taas jatkamaan matkaa, niin parkkeerasimme kauniin järven rantaan, missä tein lounaan ja huilasimme jonkin aikaa. Lounaan jälkeen pysähdyimme samoille lähteille joissa kävimme eilen aamulla, yllätyksekseni altaat oli melko vaisuja, eikä niistä noussut höyryjä. Ne oli ilmeisesti menneet nukkumaan jo. 😪 Kävimme vielä katsastamassa huomisen reittimme alkupäätä ja sielläkin oli ollut peräänajo.

Kuuden korvissa kävimme alueeseemme kuluvassa suihkussa, joka oli oikein hyvin järjestetty. Siellä oli tilaa ja suihkutila oli hyvä. Porukkaa tuli ja meni kaiken aikaa. Siellä olisi ollut myös suuri pyykinpesu paikka, jota emme nyt tarvinneet.

Huomenna suuntaamme taas Wifi alueille kohti Jacksonia.

Keskiviikko 9.9.2015

Herätys Yellowstonessa metsäisellä leirintäalueella, jossa ei ole sähköjä ja muutenkin aika vähäiset palvelut. Emme saaneet c-papeja toimimaan , mutta nukuimme molemmat suht hyvin silti. Yö ja aamu oli melko kylmiä mutta auto pysyi lämpimänä. 7.30 lähdimme tutustumaan kansallispuistoon. Nähtävää riittää.
Ensimmäisenä vastaan tuli geissiirit ja kuumat mutalähteet. Niitä olin tullut tänne katsomaan ja kyllä niitä onkin, toinen toistaan komeampia. Kuumissa lähteissä vesi kiehuu ja on niin kirkasta että altaan seinämää näkyy pitkän matkaa alaspäin. Seuraaavaksi tultiin Yellowstone laken korkean särkän kohdalle joka teki järven ja rannanväliin  ikään kuin erillisen lammen. Lintuja oli paljon enkä tunnistanut niistä muita kuin Kanadan hanhet ja joutsenen.  Kohta oli tien poskessa kauris ruokailemassa. Eihän täällä malta tehdä muistiinpanoja blogia varten kun kokoajan tapahtuu. Juuri ohitimme taas komean biisonin ja järven lintuparven. Kohisevan kosken kohdalla oli pakko pysähtyä, lohia ei  nähty vaikka kalastajia oli monessakin paikassa.
Seuraavaksi on odotettavissa Fishing bridge, Mud Volcano ja Sulphur Caldron.....  Taas oli upeat mutakiehunnat, täällä ei tarvitse sanoa "oho anteeksi" sen verran rikki haisee joka paikassa.
Tulimme juuri levähdyslevennykseen kun näimme valkoisen Camryn suistuvan tielta ja onneksi päin puuta. Yksi 20 cm paksu puu katkesi Puun takana olisi ollut todella kova pudotus... Nisse juoksi heti auttamaan ihmiset ulos autosta ja varmisti ettei siellä ollut muita. Kaikki turvatyynyt oli laenneet ja nokka tosi pahasti sisällä. Kaksi autossa ollutta Tanskalaismiestä olivat lievässä sokissa. Annoimme heille vesipullot käteen ja Nisse kävi ottamassa auton virtalukosta avaimet pois. Melkein heti paikalle tuli Seattlelainen nainen joka soitti saman tien 911 ja useat pysähtysivät kysymään tarvitaanko apua. Yksi selvästi asiansa tietävä mies otti tilannetta haltuun ja parinkymmenen minuutin kuluttua tuli ensin patrol, sitten ambulanssi ja viimeeksi poliisi. Tilanne oli hoidossa joten jatkoimme matkaamme. Kaikkea voi sattua mutta onneksi henkilövahingoilta vältyttiin.

Maisemat oli koko päivän henkeä salpaavia. Oli putouksia, Grand Cayon, kumavesialtaita, eläimiä ihan pökerryksiin asti. Viiden aikaan palasimme leiriin ja poikkesimme suihkussa joka oli pari km ennen leiriämme. Suihku virkisti kummasti ja vielä kun sai mahan täytettä niin ei päivään enempää mahdukkaan.

Nyt olemme niin ihanasti luonnon keksellä että olemme täällä 3 yötä. Kello on 20.10 ja ulkona on ihan pimeää eikä mitään ulkovaloja ole. Jotkut sytyttelevät leirinuotioitaan. On hiljaista.

Tiistai 8.9.2015

Maanantain blogipäivitys jäi taas lähtemättä. Johtuuko sitten siitä että otin tabletilla kuvan jonka liitin tekstiin, enkä osannut vaikuttaa kuvan kokoon?

Vilakkana tiistai aamuna 7.10 matkaan. Härket jäivät vielä heräilemään. Koululaiset oli liikkeellä ja koulubussi oli pysähtynyt ottamaan lapsia kyytiin hätävilkut päällä keskelle tietä. Tällaista bussia ei saa ohittaa mistään suunnasta. Edessämme alkoi olla Bighorn national forest upeine vuorijonoineen. Tämän tien on Roosewelt maininut maailamn kauneimmaksi tieksi. Noh jaa kyllä se kieltämättä on  todella komea, mutta vähän tuli mieleeni ettei hänkään ole tainnut matķustaa ihan joka paikassa. Tienvarressa oli etsintäkuulutusilmoitus palavasta tulitikusta, elävänä tai kuolleena.  Auton moottorin äänestä tiesin että ylöspäin mennään vaikka näytti että mentäisiin alamäkeä. Lehtipuissa on selvästi aavistus ruskan tulosta. Mahatavilla maisemilla avattiin tämäkin aamu. Tankatiin Ten sleepissä 97,-$.
Mahtavien vuorien jälkeen alkoi taas aro/preeriaa ainakin kumpuilevaa niukka kasvuista seutua missä ei ole eläinten laitumia. Öljyä pumptaan monessa paikassa. Kahden viikon aikana Euroopassa näkee jo paljon, toista se on täällä kun välimatkat on niin hurjia. Kaiken palovarottelun jälkeen näimme pellon joka paloi, kulotusta? 😲 Kaasun tankkausmahdollisuus tuntuu olevan täällä joko harvassa tai sitten hyvin piilotettua.
Codyssa infossa saimme apua yöpymispaikan varaamiseksi Yellowstoneen. 30 $/yö, ilman varausta emme ehkä olisi saaneet yösijaa ollenkaan alueelta. Sen lisäksi alueen maksu on 30$/ autokunta 7 päiväksi. Yellowstoneen saavuimme viiden tietämissä ja kävelimme lähimaastossa jonkin tovin.

Sunnuntai 6.9.2015

Aamulla 8.30 puput tulivat hyvästelemään kun lähdimme Newcastlea kohti Vyoming osavaltioon. Tiet 16 - 85 - 585 ja 24 olivat upeaa maisemaa. Tie 85 on suljettu jos salamoi (siis myrsky?) Keskellä isoa risteystä oli vapaaehtois porukka pysäyttämässä liikennettä kerätäkseen avustusta metsäpalojen hoitoon. Näytti vähän hassulle, mikseivät olleet muualla kuin isossa risteyksessä, vaikka heti sen jälkeen ja ennen. Alueella on kivihiiltä ja öjlyä, tosin öljypumppuja en missään nähnyt. Villikalkkunoita isona laumana ylitti tietä hermostuneina. Ne viettävät yönsä puiden latvoissa ja päiväksi tulevat maan pinnalle, arkoja ja isoja lintuja.

Tälle kiepille lähdimme katsomaan Dewills Toweria, kyllä kannatti. Kaunista vuoristotietä 170 km edelliseltä camp.alueelta josta vain pieni osa mutkaa reitiltä. Dewills Tower on juuri niin mahtava kuin olin esitteestä lukenut. Kuvauspaikan kohdalla "sarvipää naudat" ja pari biisonia eleli sulassa sovussa aitauksessaan.  Punaista maata, canyoneita ja vuoria. Keltaista, valkoista, punaista ja mustaa kiveä. Kumpikin olimme vain hiljaa pitkät matkat ja ihailimme luontoa. Nyt kohti itää ja ilmeisesti pitkät pätkät tylsää I-90 moottoritietä.

I-90 oli tällä pätkällä monessa kohdassa suorastaan komea, mutta oli pitkiä preeriapätkiäkin mukana. Muutaman kylän koukkauksen jälkeen tulimme Buffaloon josta löysimme helposti Koa alueen seuraavaksi yöksi.

Lauantai 5.9.2015

Aamulla Wallmartista salaatit ja puuroryynit matkaan ja nokka kohti Custeria. Presidenttien päät tuli nähtyä useammastakin paikasta, on ne ihan oikeasti kallioon hakattu ja korkealla. Sieltä jatkoimme Custer State Parkkiin, kansallinen luonnonsuojelualue. Jylhiä kalliopaaseja, huimia näkymiä. Tuntui että tässä oli nautittavaa useammankin peltojakson korvaukseksi. Todella hulppeissa maisemissa näimme vielä tien vieressä villin buffalon kaikessa rauhassa aterioimassa ruohoa. Puiston lenkille lähdettiin vähän vahingossa, mutta kyllä kannatti. Jotkut tunnelit oli niin matalia että kuskin piti käydä ulkona varmistamassa että hoppamme mahtuu läpi. Tie oli kapea ja yhtä serpentiiniä. Aamupäivällä reitillä oli väkeä, mutta veikkaan että lauantai-ip on melkoista ruuhkaa ? Kallioiden keskellä rupattelimme Australialais-pariskunnan kanssa upeista maisemista.

Sieltä menimme katsomaan Hullun Hevosen jättikokoista muistomerkkiä joka on myös hakattu korkealle kallioon.  Olin varannut edelliselt Koa alueelta seuraavaksi yöksi paikan ja varauttu paikka odotti meitä Custerin Koassa.

Perjantai 4.9.2015

Olipa jännittävä päivä. Torsai iltana nukkumaan mennessä autossa ei tioiminut mikään sähkö. Nisse sai sen verran sähköä että saaiin c-papit käyttöön yöksi. Voi sanoa että meidän onneksi taivas veti pilveen ja tuli muutama tippa vettä, ei ollut liian kuuma nukkua. Aamu valkeni taas aurinkoisena ja lämpimänä. Aamusta laitoin Peterille viestin että autossamme ei toimi sähköt ja joku jossa on sulakkeet on sulanut.... Lähdimme heti aamusta kohti Rapid Cityä päästäksemme vähän isomman kaupungin luo josta saattaisimme saada apua. Lopulta Peter ilmoiti mihin voimme auton viedä ja että siellä tiedetään odottaa meitä. RV Center löytyi etsimisen jälkeen ja parin tunnin odottelun jälkeen saimme toimivan automme takaisin. RV Centeristä yritettiin varata meille läheisestä Koa alueelta paikkaa.  Varaus ei ollut tullut perille, mutta saimme paikan kuitenkin. Kohta Vahteritkin saapuivat alueelle. Olivat joutuneet ostamaan uuden akun. Molempien laskut menivät sujuvasti El Montelle.

Ulkona taitaa olla vieläkin yli 40 °c, onneksi ilmastointi toimii taas.  Olisi se ollut hurjaa jos sähköt olisi menneet vaikkapa Yellowstonessa, missä yöt on kylmiä, eikä korjaamoita missään. Maanantai on täällä yleinen vapaapäiva, Labor day, siksi alueet ovat melkoisen täynnä. Nyt kun minun jännittämiset on taas voitettu niin liitän tähän mukaan muutamia kuvia mm. Badladsistä ja mahtavasta Missourista. Aiemmin kuvalliset jutut ei aina ole lähteneet ja olen joutunut poistamaan jo liittämiäni kuvia että edes teksti lähtisi.  Yritetään taas.

Sioux intiaanien huuto kuuluu

Viime keskiviikon ja maanantain tekstit ei ilmeisesti ole löytäneet tietään tähän blogiin??? Tämänkin saan lähetettyä joskus myöhemmin, kun saavutan WiFin.

2.9.2015 keskiviikko
Kuuden jälkeen alkoi koittaa ylösnousun aika. Aurinko aloitti myös silloin nousunsa. Minä kävin suihkussa illalla ja Nisse aamulla. Aamu näyttää varsin sumuiselta ja taitaa olla savuja odotettavissa kun suntaamme kohti Etelä Dakotaa. Lähdemme ensin etelää kohti navinohjaamana ja kohta huomaamme että kauniiksi merkattu ja rauhallisempi tie menee vähän kauempana. Niinkuin täälä yleensä kahden samaan suntaan menevän tienvälin kulkeminen on rajoittunut hyvin harvaan, mutta yhytimme alkuperäisen suunnitelman mukaisen tien melkoisessa hernerokkasumussa aikanaan ja tulimme intiaanien maille Standing Rock sioux-reservaattiin ja Fort Yatesiin. Vierailimme Istuvan Härän ja  Sacagawean touristi-infossa. Missä paikalliset intiaanit olisivat kertoneet vaikka mitä ja samalla neuvoneet lukuisiin näkemisen arvoisin paikkoihin jos vain olisin pystynyt seuraamaan heidän leveää amerikan englantia.

Aiemmin yritin tihruta missä mahtaa olla karttaan merkattu Cannon Ball niminen paikka, mutten tarkkaan havainnut. Pysähtyessämme heinäsirkat siritteli niin kovaa että minäkin kuulin sen. Tien kavetessa sumu vaan sakenee.

Seuraavaksi saavuimme Mobridgeen johon tulo on mielettömän hieno. Ylitimme Missourijoen pitkää siltaa pitkin. Olemme seurailleet Missouria jo Willingstonesta, kyllä se on mahtava joki.  Sieltä muutaman km:n jälkeen päädyimme mahtavaan Indian Creek leirintäalueelle aivan Missourin rantaan. Alue on todella siisti ja hyvin hoidettu, olemme niemen kärjessä ja joki joka suunnassa.  Aurinko paistaa täydeltä terältä ja mittari näytti melkein 100 farenhaitia, en ole varma mitä se on celsiuksissa, mutta läkähdyttävän kuuma kuitenkin. Onneksi autossa on tehokas ilmastointi.

3.9.2015 Torstai

Klo 9.15 matkaan kohti Pierreä tietä 83 Missourin lähellä.
Eilen tullessamme intiaanin näköinen mies neuvoi odottamaan alueen pomoa ja rupatteli jonkun sanan kanssamme. Kun lähtiessämme tyhjensimme tankin niin sama intiaani toivotti omalla tavallaan turvallista matkaa. Samalla tavalla edellisenä päivänä Istuvan Härän infossa ollut inkkari toivotteli. Toivotus oli jotenkin todella vaikuttava.  Erittäin kaunis alue jäi siis taaksemme.

Matkalla rakennukset on jotenkin ihmisen kokoisia, kirkot, pankit, kirjastot ja "kunnan talot", suorastaan vaatimattomia. Bensa-asemaa täällä ei valita hinnan perusteella, vaan tankkaa kun vihdoinkin löydät aseman. Suomessa on rekan kyydissä kaivinkone, niin äsken meni ohi rekka jonka kyydin täytti kokonaan pelkkä kaivinkoneen puomi.  500 mailia USA:n puolella ja niistä viimeiset 8 mailia pelkkää ylämäkeä. Ylämäen huomaa kun ilma on vähän viilentynyt., enää ei taida olla yli 40 c°. Tankattiin 101,01 USD:lla bensaa.

Pierressä löytyi Wallmart ja saimme täydennysostokset tehtyä. Matka jatkui aika yksitoikkoista mutta kaunista tietä 83 aina 90 asti. Lähdimme moottoritieltä aikaisemmasta rampista kuin oli tarkoitus, koska minulla ei ollut seuraavan camping groundin oikeaa "talon numeroa" teimme ylimääräisen lenkin jonka varressa näimme niin upean maiseman että henkeä salpasi. Tien varrella pysähdyimme ottamaan muutaman kuvan, niin kaksi rotevaa motoristia pysähtyi heti luoksemme. Hätkähdin hieman, mutta turhaan. Kohteliaasti he kysyivät olemmeko eksyksissä ja kuullessaan että en uskoisi juttu jatkui. Mihin olette menossa... juu olette oikealla tiellä, älkää vain menkö tuonne... Olivat tunnistaneet Suomen lipun ja kertoivat olevansa skandinaavisia juuriltaan. Norjasta esi-isiä ja sen kyllä huomasi toisen kasvon piirteistä.

Alue löytyi ja mahduttiin hyvin yöksi. Vahterit oli tulleet tänne jo aiemmin ja päivällä ilmeisesti Pahajoet tulivat meitä vastaan. Iltaa kohti taivas on tummentunut uhkaavasti ja tuuli voimistunut.

Maanantaina kohti USAa

Aamu valkeni kauniina, aurinko paisgoi ja ilma oli kirkas. Yöllä olisatanut reippaasti. Emme saaneet C-pap laitteita toimimaan yöllä koska olimme ilman sähköä ja niinpä Nissen unet jäi vähäisiksi. Ajelimme pitkin kumpuilevaa maastoa valtavia suoria pitkin, ketään ei näkynyt missään, ainoastaan karjaa laitumilla ja valtavat peltoalueet joissa oli puinnit käynnissä. Rekat ajoi pellolle hakemaan lastia ja vei viljat ilmeisesti junapysäkeillä oleviin viljasiiloihin. Niistä ne sitten lastataan junanvaunuihin ja eteenpäin.

Saavuimme USA:n rajalle klo 11.50. Vancouverista lähdön jälkeen on tullut 1960 mailia mittariin. Rajan ylitys oli helppo. Tullivirkailija otti passimme katsoi koneelta etta kaikki on ok. Kyseli onko ruokaa, viinaa ja paljonko on rahaa. Mistä olemme ja mihin olemme nyt menossa. Olivat erittäin ystävällisiä. Seuraavaksi kartalta löytyi Willistone pohjois Dakotassa jonka Wallmartiin saimme Annelilta osoitteen. Pohj.Dakotassa on taas kello tunnin enemmän kuin aiemmin. Nyt pidämme vähän taukoa 85 -tien vierellä.

Vähän eri reittiä lähdimme Willistonea kohti ja yksi suunnitelmassa ollut kaupunki jäi pois kulkureitiltämme. Matkalla oli osin varsin komeat maisemat ja monessa paikassa oli öljynporauslaitteita. Löysimme kuitenkin Missourin ja osin sen varsia tulimme New Towniin. Täältä löysimme vähän vahingossa todella hienon alueen joen rannalta. New Town Marine Club.

Sunnuntai 30.8.2015

Yhdeksän huitteilla aamulla tankattiin sekä bensa että kaasu. Bensa piti maksaa kortilla ennen tankkausta ja kaasu kassalle tankkauksen jälkeen. Joka asemalla Kanadassa on eri systeemit, mutta henkilökuntaa on aina ja he ovat erittäin avuliaita ja ystävällisiä. Sitten kohti Wallmartia kevyelle ruokatankkaukselle, kun lähestytään USA:n rajaa, yli ei saa viedä juurikaan mitään. Kassalla käytin kaikki kolikkoni ja kun kassa ei saanut kolikoita ja seteleitä täsmäämään niin laittoi yhden kolikon omistaan ☺. Vettä vähän satelee ja ennen kymmentä olimmenin jo Tom Sukasen museoalueella.  Majoittauduimme ja lähdimme katsastamaan paikkoja. Aivan uskomaton museoalue. Siellä oli paljon eri rakennuksia joissa jokaisessa oli vähän teemoitetusti mahtava määrä museoesineitä. Oli koulu, posti, asema, kauppa, kirjasto, erilaisia koteja ym.ym.niin ja tietty "Sontiainen" Sukasen rakentama laiva joka hänen piti raijata merelle ja sieltä kohti Suomea.

Iltaa kohden sinne tuli 8 autoa, pidimme palaverin ja istuimme iltaa turisemassa niitä näitä.  Aamulla odottelimme 7.30 että portti aukeaa ja pääsemme taas tienpäälle.