Kuvia Joshua Tree National Parkusta. Sen kaktuksista ja kivimuodostelmista
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
30.4.2017 Vappuaatto
Vappuaaton aamuna saimme Ansulta viestin Bottaksen ja Räikkösen menestyksestä heti herättyämme. Aamutoimien jälkeen kävimme kaupassa hakemassa kaksoisjuhlan kunniaksi Nisselle puolen litran cocicsen ja minulle punaista kuoharia (olenhan sentään punanen mummo) iltaa varten. Karttaa tutkiessamme päätimme seuraavan kohteen, Joshua Tree Nationalpark. Pienen kiemurtelun jälkeen siirryimme I 10 tielle josta olikin selvä opastus puiston halki vievälle tielle. Kiemurtelumme aikana löysimme upeita seinämaalauksia ja erittäin idyllisen ja siistin kaupungin Palm Spring.
Annualpassi kävi taas tännekin ja monimuotoinen retkeläisten joukko valmistautui reissuunsa, patikoiden, pyörällä tai autolla. Portisra sisään ja matkaan. Puisto osoittautui valtavaksi kaktusmaaksi. Kaktuksia oli vaikka minkä näköisiä, isoja ja pieniä, kukkivia tai lakastuvia. Maa oli kaikenvärisiä muitakin kukkia tulvillaan. Meillä kukkapurkissa sisällä, täällä villinä ja vapana mahtavien kivimuodostelmien keskellä. Lyhyempi reitti kestää tunnin ja siitä jatkettu reitti toisen tunnin. Puolen välin jälkeen Nisse otti huilitauon ja minä kuvia. Kyllä nämä maisemat aina muutaman autonromun tienposkessa voittaa. Yhdessä kohdassa suurila kiviröykkiöillä oli kiipeilijöitä kapuamassa sileitä pintoja pitkin. Esitteessä vähän taas varoiteltiin että kivien koloissa voi lymytä jotain käärmeitä.... pysyimme kaukana kivikasoista.
Anneli kertoi käyneensä kommentoimassa muutamia aikaisempia julkaisujani, palatkaa ihmeessä kurkkaamaan. Ansu aina laittaa jotain faktaa liittyen kirjoitelmiini.
lauantai 29. huhtikuuta 2017
29.4.2017 Vuoristosta hullunmyllyyn ja takaisin
Heräsimme kauniiseen tuuliseen aamuun Lake Morena County parkissa. Yhdeksään mennessä olin käynyt suihkussa autossa ja hoitanut aamutoimet kuntoon. Pikkupojat olivat jo tutkimusretkellään niityllä ja upeilla isoilla kivilohkareilla. Alueella alkoi muutenkin toiminta aktivoitumaan. Rangerin kopilla alkoi olla vilinää kun päiväkävijöitä alkoi tulla kalastamaan? ja patikoimaan rinkat selässään. Pienen haeskelun ja muutaman kirosanan jälkeen löysimme dumppiaseman ja saimme jätevedet jätettyä asiaan kuuluvasti. Seuraavaksi kohti San Diegoa... tai saas nähdä... Naviin siis San Diego ja vältä moottoriteitä.
Nisse oli kuitenkin heti alkuun eri mieltä rva navin kanssa ja niinpä vastaamme tuli pikkutiellä kymmenkunta vanhaa autoa ja kuskit pukeutuneet asianmukaisesti. Suuntasimme siis pienille vuoristoteille uskomattomiin maisemiin. Yks kaks pikkukylässä oli leirintäalue ja vapaa-ajan alue isolla uima-altaalla, pyöräilijöitä, ratsastajia ja yksi ukko joka patikoi golfmaila kädessä. Välillä oli isoja koulualueita ja seriffipatrolleja usein, olimmehan vielä varsin lähellä Mexicon rajaa. Aina ei oikein ymmärtanyt kuinka korkealla taas viiletimme, korvat vaan paukkui, pysähdyimme vuorten väliin pikku tauolle, yllättävän vilkasliikenteinen väylä tämäkin. Moottoripyöriä on paljon. Pikkutiet on parhaita ja kauneimpia, Skyline truck Trl... mahtavaa. Nisse halusi San Diegon keskustaan ja niinpä ajauduimme moottoriteille.... minulle sellainen kultturishokki, että niskat ja hampaat oli kovilla. Välillä oli viisi kaistaa eteen ja samanverran taakse, yläpuolella kaksi eri korkuista siltaa varmaankin 8 kaistaisina, ramppeja oikealle ja vasemmalle, ylös ja alas. Aikamme seikkailtuamme siellä minun pää oli ihan sekaisin ja Nisse ystävällisesti päätti hakeutua pois siitä hullun myllystä. Pääsimme walmartin pihaan ja laitoimme naviin suunnan Palm Springsiin ja vältä moottoriteitä. Löysimme hauskan reitin läpi varakkaan näköisten asuin alueiden kohti vuoristoa.
Oli huikea kokemus moottoritieviidakon jälkeen päästä taas vuoristoteille jumalaisiin maisemiin jopa yli 4000 ft korkeuteen. Hurjilla nopeuksilla siellä serpentiiniteillä ajelivat, rajoitus taisi olla n. 90 km/h. Me tulimme rauhallisesti ja väistimme aina ohituspaikalle kun mahdollista. Nyt olemme Palm Deartissa yötä vuoren juurella.
28.4.2017 Mexicon rajan pinta
Yö meni todella hyvin, vain ilmastoinin vaimea humina ja ulkoota suht kova tuuli kuului kylkeä kääntäessään. Aamu otettiin rauhallisesti ja käytiin autossa suuhkussa. Ulkona oli jo klo 6.50 n. +25C°, ihailtiin vielä hetki Coloradojokea ja isoa camping-aluetta. Suunta etelään kohti Yumaa, ihan Mexicon rajalla. Pokettiin Parkerissa visitorcenterissä kysymässä matkalla olevia rv-alueita. Olivat keskittynet vain oman kaupunkinsa olosuhteisiin ja niin jatkoimme vain matkaa. Quartzsitessä oli caravan alueita kilometrikaupalla peräkanaa molemmin puolin tietä. Sitten taas satoja kilometrejä ettei ole ainuttakaan. Nisse loihe lausumaan "Ei näitä maisemia näe Suomessa, ei edes Lahessa." Vuoria, vuoria, vuoria.
Lähestyessämme Yumaa ja Mexicon rajan pintaa huomasi selvästi maiden välisen tilanteen. Parikymmentä mailia oli USA:n sotilasaluetta ja piikkilanka-aidat pitkin tien vartta, dangerous varoituksineen. Niillä paikkein oli myös kentällä ilmalaiva. Nisse huomasi myös ettei alueella saanut tarpeettomasti pysähtyä. Lähestyessämme Yumaa klo 11 aikoihin, nousi melkoinen hiekkamyrsky, joten poikkesimme alkuperäisestä suunnitelmasta, jatkoimme matkaa I 8 tietä pitkin kohti San Diegoa, emme edes tankanneet kun pidimme itsestään selvänä että I 8 tien risteyksessä on huoltis. Valtaväylä oli kuitenkin mittavana tietyömaana ja poistumisramppi toisensa jälkeen oli suljettu. Tankki oli jo hälyyttävän tyhjä, niin Nisse poikkesi seuraavaan kylään ja löysi kuin löysikin huoltiksen. Tankkiin mahtuu n.35 gallonaa ja nyt meni 30 gallonaa.... Taas saatoin minäkin rentoutua ja ihailla uskomattomia maisemia. Ennen tätä sivusimme Imperial sand dunes rec.arean, suuren hiekkadyynialueen. (Maspalomas kalpenee tämän rinnalla.) Kova tuuli toi hiekkaa tien yli ja tien varressa oli vahdissa harja-autot.
Dyynien jälkeen maisema taas muuttui. Jokapuolella oli jättimäisiä kivikasoja, pyöreiksi ajan kuluttamia kiviä. Mikähän nämäkin kivivuoret on saanut aikaan? Maanjäristykset, mannerten liikkeet...?? Kivivuoria jatkui ja jatkui, niiden väleissä oli siltoja ja jokiakin, välillä vastakkaisen liikenteen kaistat kulkivat näkymättömissä omaa reittiään. Jossain vaiheessa Nisse äkkäsi camping alueen merkin ja kurvasi pois I 8:lta. Vähän matkan päässä huomasimme että poliisit oli pysäyttäneet koko I 8 länteenpäin ja nauroimme että sen takiahan meidän pitikin tulla pois sieltä. Siellä taisi olla kolari. Ajoimme ainakin 7 mailia pikkutietä, ison koulun ja pikku kylän ohi kunnes saavuimme taas yhteen state parkiin vahingossa. Saimme paikan vedellä ja sähköllä 27 $ yöksi hyvissä ajoin vähän neljän jälkeen. Alue on upea, keskellä luontoa, järven rannalla, vuorien juurella ja aika korkealla. Järven rannassa varoitettiin taas jostain käärmeestä, mutta vaunupaikkojen luona oli hyvin matalaa ruohoa ja hiekkaa missä uskalsi mainiosti kävellä. Vuorten takana on Mexico. Johtuisikohan sijainnista, mutta tuntuu, että täällä on paljon rangereita pörräämässä edes takaisin mönkijöillä ja autoilla. Tullessamme aurinko paistoi ja lämmitti ilman liki +30C°, mutta kun aurinko alkoi laskea seitsemän jälkeen ulkona on enää +15C°, yö on varmasti viileä. Alue tuntuu olevan varsin suosittu, ainakin näin perjantaina alueelle tulee koko ajan lisää väkeä. Vaikka täällä on 89 vaunupaikkaa ne on sijoiteltu varsin väljästi mukaellen luontoa. Eripuolilla alkaa pikkuhiljaa syttyä leiritulia, ilta hämärtyy.
torstai 27. huhtikuuta 2017
Seligmanista omille teille
Aamulla taas hyvissä ajoin liikkeelle, olinhan illalla jo 20.45 sängyssä ja tuota pikaa unten mailla. Suuntasimme matkamme alkajaisiksi Kingmaniin ja etsiskelimme siellä korjaamoa jossa vaihdettaisiin öljyt autoon. Otin ensin tomtomista autokorjaamot paikkakunnalla ja se ohjasi meidät lasilikkeseen josta ystävälliset ihmiset hakivat meille osoitteen autokorjaamoon ja soittivat sinne meille ajan. Siellä osoittautui että tekevät öljynvaihdot vain diesel-autoihin ja opastivat meille sopivaan korjaamoon. Siellä palvelu oli täydellistä ja niinpä autossamme on nyt uudet moottoriöljyt suodattimineen ja lysti maksoi reilusti alle puolet Suomen hinnoista. Sitten lähdimme hwy 95 pitkin etelään, kohti Mexion rajaa. Matkan varrella poikkesin visitor centerissä kyselemässä campingalueita matkamme varrella. Eivät oikein osanneet neuvoa mitään, olivat selvästi keskittyneet vain oman kaupunkinsa alueen tuntemiseen. Seurailimme Colorado-jokea hulppeissa maisemissa ja yht äkkiä Nisse huomasi stateparkin merkin jota lähti seuraamaan. Ja voi laa, emme ole hienompaa parkkia tällä reissulla nähneet. Hinta on vain 27$/yö vedellä ja sähköllä. Tähän asti on huutanut lämmityslaite, nyt huutaa ilmastointi. Mutta ei lentokoneen, junan eika rekkojen meteliä. Linnut laulaa ja joki virtaa rauhallisesti. Paikallista aikaa klo 19.00 ja ulkona vielä +32 C°. Ei taida jäätyä vesiputket ensi yönä.
Kuvia Coloradojoesta 27.4.2017
Lähti Canyonin kuvat niin hyvin että yritän myös kuvia Seligmasta route 66
Grand Canyon ja eteenpäin
26.4. Herättiin pikku pakkaseen ja 5.30 Nisse teki taikojaan ja sai jäätyneet vesiputket toimimaan. Nämä autot on tehty Kalifornian olosuhteisiin, joten ovat arkoja pakkaselle. Pikaiset aamutoimet ja matkaan. Ensin tankkaamaan tosi kallista bensaa ja nokka kohti Grand Canyonia.
Canyonin portilta sain ostettua anualpassin, jolla pääseen kaikkiin Am. kansallispuistoihin sisään. Se maksoi 80 $ ja kattaa koko autokunnan. Muuten sisäänpääsy olisi maksanut 30$/auto tänne päiväksi. Lipun hinnalla saa parkkeerata auton vaikka koko päiväksi ja käyttää nonstop busseja joilla pääsee pointilta toiselle ja ulos ihailemaan, seuraavaan bussiin hetken kuluttua jne. Kiersimme ensin lyhyen Oranssin linjan ja palasimme autolle hakemaan tarvittavat kamat mukaan reppuun sekä haukkamaan leipää. Sitten kolusimme kaikki linjat läpi ja joidenkin pointtien välit kävelimme. Kaikki pointit on ihan kanjonin reunalla ja maisemat huikeita. Paikkaa ei voi selittää, se on nähtävä. Olimme kotona ajatelleet menevämme helikopterilennolle Canyonin ylle, mutta mielestämme näimme näinkin ehkä jopa enemmän? Vietimme siellä koko päivän ja klo 17.00 jälkeen poistuimme alueelta. Nisse pohti, pitäisikö vielä seuraavana päivänä palata, mutta molempien mielestä näimme kaiken mitä osaamme kuvitella.
Kuljimme upeiden maisemien halki kohti Flagstafia ja poikkesimme Meteor Crateria vilkaisemassa, mutta Grand Canyonin jälkeen se tuntui aika vaatimattomalle. Sieltä jatkoimme Seligmaniin ja pimeäkin kerkesi jo laskeutua, ennenkuin pysähdyimme nukkumaan.
tiistai 25. huhtikuuta 2017
25.4.2017 Lähelle Grand Canyonia
Ennen lähtöämme ystävällinen KOA:n työntekijä auttoi minua varaamaan seuraavan yöpymispaikan läheltä Grand Canyonia, KOA Williamsissa. Illalla kun juttelin erään Amerikkalaisen leiriytyjän kanssa pyykkituvassa (mikäs sen parempi rupattelupaikka) hän kertoi lähtevänsä seuraavana aamuna Grand Canyonille ja varanneensa läheltä Canyonia campingpaikan kolmeksi yöksi jo seitsemän viikkoa sitten. Eikä hekään yövy canyonin alueella. Kovin on kuulemma täyttä. Vieraileehan siellä 5,5 milj. turistia vuosittain. Hän ehdotti meille tätä Williamsia josta sitten voi mennä omalla autolla tai junalla canyonille. Illalla maistoin vielä pullollisen alkoholitonta route 66 olutta, maistui pitkälti meidän kotikaljalle vain jokin erilainen lisämauste mukana, mutta oikein hyvää.
Aamulla maa oli kostea yön sateiden jäljiltä, mutta aurinko jo pilkisteli kun lähdimme taas seuraavaan kohteeseen. 1h. 45min. ajoaikaa moottoritien kautta.Matkalla opastetaulut varoittelivat kovasta tuulesta ja kyllä sitä olikin taas. Pysähtelimme pari pientä stoppia ja näimme monta ohjelmassamme kerrottua paikkaa, esim. Twin arrowssa kaksoisnuolet, Canyon Diablon(paholaisen kanjoni) antilooppijäniksen laulua en kuullut, olenhan puolikuuro. Ohittaessamme Flagstafin oli siellä varsin paljon mäntymetsää, eli maa ei ollut enään rutikuivaa vaikkakin minusta näytti (lainatakseni Ansun sanoja) ihan kuin puut olisivat kilpailleet koirista, sen verran kuivaneet alimmat oksat ja jotkut puut olivat. Siellä oli myös kolmikerroksisia asuintaloja jonkin verran, eli ei ihan pikkukaupunki. Vieressä on Arizonan korkein vuori lumihuippuineen, nelikilometrinen San Francisco Peak, joka näkyy jopa 200 km päähän.
Saavuttuamme leirintäalueelle totesimme että olisimme voineet valita toisinkin, mutta ei auta kun varatessa ottavat maksun. Olemme täällä ja suunnittelemme Canyonissa käynnin kaikessa rauhassa. Luettuamme esitteitä ja vaihdettuamme ajatuksia Ansun kanssa päätimme ajaa täältä canyonin portista sisään ja liikkua siellä non stop bussilla pitkin poikin ja jatkaa sieltä sitten lenkki Flagstafiin. Puisto on auki 24 h, joten lähdemme mahdollisimman varhain liikkeelle.
Laitan kuvia sitten vasta sieltä.
24.4.2017 Santa Festä Arizonaan
Yksi yö taas Walmartin parkkipaikalla takana. Yöllä oli vähän kolinoita kun jotkut kävivät heittelemässä ostoskärryjä ja jotkut pärisytti moottoreita, mutta uni kuitenkin suht ok. Nissen noustessa ulkona oli +5C° ja klo 6.30 jo +10C°. Normi rutiinit ja kaupasta salaatit matkaan, naviin Gallup joka on rajakaupunki Arizoonaan.
Hiekkaerämaata silmänkantamattomiin, joen yli komea silta ja joessa pelkkää hiekkaa. Intiaanireservaatista toiseen ja niissä mittavat casinot ja monenkirjavat myymälät joista lähes maiseman peittävät mainokset tien vierellä. Auto tuntuu kipuavan kokoajan ylöspäin ja välillä olemme niin korkealla että korvissa paukkuu. Albuquerque ohitettiin läheltä, ikkunat vankasti suojattu kaltereilla ja aidat sekä portit suojasivat asuntoja. Ajoimme 100 km/h ylämäkeä kun rekka heittää takana vilkun päälle ja ohittaa meidät... auto heiluu ilmavirrassa melkoisesti. Ulkona on alkanut tuulemaan tosi kovaa ja se kuulemma näkyy heti bensan kulutuksessa. Route 66 on tällä välillä suureksi osaksi jäänyt interstate 40 alle, mutta pieniä pätkiä on havaittavissa. Yksi pätkistä päättyy umpikujaan, dead end:iin, se onkin niin huonokuntoista että tuskin sitä kukaan lähtisikään ajamaan. Grantsin maisema muuttuu laavaiseksi maaksi, tulivuoritoiminnan merkit näkyy. Grantsissa poikettiin Walmartin pihassa lukemassa viestit ja haukkaamassa välipalaa. Sieltä matka jatkui kohti Galluppia ja sen komeita seinämaalauksia. Pohjoisessa suuri navajoreservaatti ja etelässä zuni-reservaatti.
Arizonan puolelle saavuimme klo 14.00 ja siirsimme kellon 13.00:ksi. Maisema muuttui taas, upeat kalliot tien molemmin puolin ja tuuli senkuin yltyi. Tien varrella kehotettiin varovaisuuteen kovan tuulen takia. Isot hiekkamyrskyt myllersivät hiekkaerämaissa ympärillämme. Päätimme mennä tutustumaan Petrified Forest National Parkiin. Se oli ehdottomasti tämän päivän kohokohta. Liput ostettuamma (20 $) ajoimme 43 km matkan, reitille oli selvästi merkitty erityiset nähtävät paikat. Koko matkan maasto muuttui uskomattoman värisiksi vuoriksi ja tasangoiksi. Pääväri oli harmaan eri sävyt ja välissä ruskeita rantuja. Ei sitä sanoin pysty kuvaamaan. Sitten saavuimme alueelle jossa oli kivettynyt metsä. Puut olivat jääneet ensin vesimassojen alle ja sitten maa-aineksen alle ja vuosisatojen (?) aikana puut kivettyivät. Niiden pätkiä oli monessa eri paikassa ihailtavana. Yhdessä kohdassa joen ylitti yksi runko siltana.
Crystal forest..... unohtumaton kokemus.
Sieltä jatkoimme matkaa Holbrookeen KOA leirintäalueelle. Pääsimme taas kunnolla siihkuun ja pestiin pyykkiä (huomattaavasti halvemmalla kuin edellisen kerran).
Kuulin että äitikin on ilmeisesti kuullut tarinoitani ja ainakin nähnyt kuvia blogistani. Kiitos Aleksiinan väki ja trveiset teille ja äidille.
sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
Santa Fe 23.4.2017
Nissen noustua torkuilta lähdimme autolla pyörimään ympäri kaupunkia, tankattiin bensat (2,38 $/gallona) ja kaasun (4,2 gallonaa=14,50 $) samalla. Ajeltiin mielenkiintoisilla omakotialueilla ja nähtiin muutama pienkerrostalokin. Yleisvaikutelma oli aika siisti, monet talot on ainakin vuorattu punaisen saven näkoisellä aineella jota kutsutaan adobeksi, meidän silmään eksoottisen näköisiä. Väestön pääosana ovat meksikolaiset mestitsit ja pueblo-intiaanit. Ei uskoisi että kaupunki sijaitsee 2.322 m korkeudessa ja on yli 400 vuotta vanha. Poikkesimme ajelumme aikana myös katsastamassa leiriä jossa tiistaiksi on sovittu yhteistapaaminen. Leiri on pääväylän varrella mahtavan liikennemelun keskellä. Mennessämme portista sisään oli respan edessä Suomiauto. Sisältä löytyi Pasaset juuri kirjautumassa sisään. Vaihdoimme hätäisen tervehdyksen, kun olin ostamassa kaasua. Saatuamme kaasutankin täyteen, menin takaisin respaan maksamaan ja Pasaset menivät päivittämään matkaa Nissen luo. Olivat käyneet meidän jälkeen Pecos NHP:ssa. Vieraskirjasta olivat saaneet lukea että mekin kävimme siellä (huomenna) laittoivat itselleen kuitenkin oikean päiväyksen.
Tultuamme autolenkiltä haukkasimme välipalaa ja lähdimme kävellen yli tunnin lenkille, mielenkiintoisille poluille. Tämä on siitä harvinainen amerikkalainen kaupunki että täällä on jonkinlaisia jalkakäytäviä ja liikennevaloissa jalankulkijan valot nappia painamallla. Aika nopeakinttuinen saa olla että kerkiää vihreillä läpi. Lenkin jälkeen hetki tuumailtiin ja lähdettiin kauppaan pikku ostoksille. Iltapalaksi pizza-slaissit, tämän kirjoitus ja vielä lyhyt käynti Walmartin eteisessä jotta saan tämänkin lähtemään.
23.4.2017 Las Vegas-Pecos-Santa Fe
Yö oli kylmä -2C° mutta 7.30 jo aurinko paistoi ja mittari näytti +5C°. Kävimme hakemassa Walmartista valmiit salaatit päivää varten ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin Las Vegas, New Mexico, tarkemmin. Kaunis ja siisti pikkukaupunki. Seudulla on kuulemma kuvattu paljon elokuvia, mutta yhtään filmitähteä ei osunut näköpiiriin. Kierroksemme jälkeen haimme navista reittejä Santa Fehen. Jos olisi halunnut välttää moottoritiet olisi matkaa tullut yli 500 km mutta moottoritietä 25 vain n. puolitoistasataa km. Siispä nokka kohti tulevaisuutta...
Moottoritietä kuljettaessa matkan pituuden eron kyllä ymmärtää, vuoria on joka puolella ja jos siellä puikkelehtisi niiden välissä pikkuteillä.... Ensimmäisen kerran sitten Suomen näimme lumihuippuisia vuoria jossain parinkymmenen km:n päässä hwy:stä San Josen jälkeen. Kuivaa ja karua tuntuu olevan koko NewMexico. Kauppareissu sieltä "ei mistään" kestää useamman tunnin, joten ymmärtää hyvin ne valtavat ostosmäärät ihmisillä kaupassa.
Ennen Santa Fetä näimme mainoksen Visitor Centeristä ja Pecos national parkista. Poikkesimme siis sinne. Olipa hienosti kuvin ja esinein kuvattu seudun historiaa. Opas tuli pyytämään meitäkin katsomaan aiheesta filmiä joka avasi historiaa vielä hiukan lisää. Kyllä nämä seudun alkua-asukkaat pueblo-intiaanit ovat olleet kovilla. Ensin Mexicolaiset ahdistelivat, sitten myöhemmin Amerikkalaiset..... filmin jälkeen menimme luontopolulle, jossa heti alussa varoitettiin kalkkarokäärmeistä... palasimme takaisin autoon ja jatkoimme matkaa Santa Feehen. Löysimme tiistain palaveriin sovitun cämppärin aivan kaupungin keskeltä, kovan liikennemetelin ääreltä. Ihan lähellä on Walmat jonka parkissa saimme wifi yhteyden. Söimme salaatit, tutkimme karttaa ja Nisse meni torkuille, minä kirjoittelen tätä.
lauantai 22. huhtikuuta 2017
Kuvia
New Mexikon puolella lepohetki hy wayn pientareella mahtavassa vuoristomaisemassa uuvuttavien peltolakeuksien jälkeen.
22.4.2017 yhteistapaaminen Amarillossa
Yö oli kylmä, ei kuitenkaan ihan pakkasella. Auto pysyi lämpimänä ihan hyvin. Puuroteltuamme kahdeksan kieppeissä menimme camppärin tarjoamille aamukahville ja donitseille. Tässä RV parkissa on joka aamu ihania tuoreita donitseja ja kahvia tarjolla. Alue on oikein viihtyisä uima-altaineen ja poreammeineen ja paikat on kunnossa. Ryhmällemme oli sovittu erikoishinta 32 $/yö/auto. Ainoa iso miinus on ympäröivän liikenteen melu. Nisse nukkui taas aika huonosti, mutta minähän se porskutan nukkua missä vaan 😉.
Yhdeksältä oli sovittu yhteistapaaminen johon melkein kaikki tuli paikalle. Markku kävi läpi tulevia maileja antaen omat mausteensa reittiin. Kirsi toi mehukkaita mandariineja naposteltavaksi. Ennen palaverin alkua Marja tuli Nissen luo kun Kimmo tarvitsi jeesiä autonsa suihkun seinän kanssa. Palaverin aikana miehet sai ongelman taas hoitoon. Laitoimme loput kamat vikkelästi matkakuntoon ja lähdimmekin neljä autoa peräkanaa portista ulos. Pienen yhteismatkan jälkeen jokainen jatkoi omaan suuntaansa.
Naviin suunnaksi Tucumcari, New Mexico. Klo 12.00 ylitimme osavaltion rajan. Tämä on siis jo seitsemäs osavaltio tällä reissulla. Tähän asti matka on ollut yhtä suoraa ja peltoa silmänkantamattomiin. N.40 km ennen määränpäätä pidimme pienen huilitauon maastopalovarotusmerkin vierellä. Riski näkyy olevan maltillinen. Tucumcarissa ajelimme kadut ristiin rastiin ja katseltiin rauhallista ja mukavan näköistä kaupunkia. Komeita seinämaalauksia ja auton romuja monilla pihoilla. Mukava kaupunki nähdä, mutta päätimme jatkaa matkaa kun kellokaan ei ollut paljoa. Kyllästymiseen asti peltoa ja preeriaa ja suoraa tietä
etenimme kohti Las Vegasia, emme kuitenkaan vielä SITÄ Las Vegasia vaan New Mexicon kaupunkia jolla on sama nimi.
Yht äkkiä maisema muuttui täysin. Olimme hulppeassa vuoristissa silmät pyöreinä. Välillä ylös ja taas alas, välillä taisimme käydä taivaan katolla, en tiedä kuinka korkealle mutta näkemistä oli varsinkin pitkien peltotaivalten jälkeen. Korkealla rotkon reunalla pidimme taukoa ja otin kameraan mahtavia kuvia ja tietty unohdin ottaa tablettiin. Jonkin matkaa jatkettuamme muistin tabletin ja samassa vuoret loppuivat. Ajoimme kylläkin korkealla, mutta aivan tasamaalla ja niinpä blogini jää ilman vuoristokuvia tällä kertaa.
Illansuussa saavuimme Las Vegasiin ja hetken kierreltyämme kaupungilla päätimme mennä yöksi Walmartin parkkiin. Täällä on paljon Mexicolaisperäisiä ihmisiä ja sen kyllä erottaa hyvin kasvonpiirteistä.
perjantai 21. huhtikuuta 2017
Perjantai 21.4.2017 pitkin Texasia
Yöllä ja aamulla ripsi vettä. Sade loppui kun nousimme ja nautimme aamupalan vuorten välissä canyonin pohjalla. Yhdeksän korvissa tehtiin uusinta kierros canyonissa, nyt vain vastakkaiseen suuntaan. Aina se vaan on yhtä mahtava. Lopulta nousimme 10%:n mäkeä ylös kanjonista ja jätimme sille hyvästit klo 9.30 harmaassa, pilvisessä säässä, ei kuitenkaan satanut ja mittari lähenteli +20 C°. Laitoimme naviin Amarillon leirintäalueen osoitteen ja välietapiksi Walmartin. Mukavien maalaismaisemien läpi tulimme pieneen Walmartiin, jossa oli kaikki meille tarpeellinen, elikkä ruokaa kaappiin. Hyllyjen välissä etsimme sopivaa pyykinpesuainetta keskenämme suomea puhuen, niin nuori nainen kysyi mistä me olemme. Kerrottuamme olevamme suomalaisia, niin hän kertoi itse olevansa Ruotsalainen ja tunnisti kielemme, vaika ei osaakaan sitä. Hän oli eilen saanut kansalaisuuden ja aikoi juhlistaa sitä illalla ostamillaan herkuilla.
Saavuimme Amarillo Ranch RV Parkiin klo. 11.15 johon oli varattuna meille paikat. Tosin meidät oli merkattu epävarmoiksi tulijoiksi, eikä respa meinannut löytää nimiämme varauslistasta ennen kuin vähän autoin häntä. Pöydällä oli suomeksi tervetulo toivotus ja pieni suomen lippu. Parkissa oli jo monta suomiautoa ja lisää tuli kaiken aikaa. Paikalla taitaa olla 19 autoa, mielestäni vain kaksi autoa jotka ovat omilla pitkillä reissuillaan puuttuu.
Ensitöikseni menin pesemään pyykkiä koneellisen. Siellähän oli jo mm. Eeva ja Ilse odottelemassa pesuohjelman valmistumista, että voivat laittaa rumpukuivaajaan vaatteet. Koneellinen pyykkiä maksoi 3 $ ja kuivuri 2 $. Pyykki kesti 30 min. ja kuivuri 45 min. Niin oli taas vaatteet puhtaita laittaa kaappiin ja iloinen rupatteluhetki koettuna. Poikkeilimme eri autojen luona vaihtamassa tarinoita ja kokemuksia. Kimmo ja Marja kävivät luonamme ja Kimmo antoi hyvää opastusta tabletin käytössä. Taas opin uutta... kiitos. 17.30 porukat lähtivät limousiinien kyydissä kohti pihvipaikkaa, missä saa syödä annoksensa ilmaiseksi jos syö 2,1 kg pihvin lisukkeineen tunnissa.... me emme lähteneetsinne joten en tiedä vielä kokeiliko joku onneaan.
Kävin suihkussa ja löysin lepohuoneista ison uima-altaan ja poreammeen sisätiloista. Uin mukavan tovin ja kävin poreammeessa ja sain nauttia altaista ihan yksin. Päivällä oli kova tuuli mutta ilma oli yli +20 C° ja yöksi ovat luvanneet +4 C° . Nisse tutkaili lämmitysjärjestelmää ettemme palelisi yöllä. Jonkin verran kahdeksan jälkeen alkoi porukoita tulemaan limousiineilla takaisin illalliselta. Aamulla kuulen varmaan illallisen kulusta kun meillä on viikkopalaveri yhdeksän aikaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)