3.6. Kuvia

Muutama kuva vielä eiliseltä

4.6.2017 Loppujoukko koolla

Eilinenkin päivä hurahti nopeasti vaikkei mitään kummallista tehtykään. Ajattelimme  mennä kurkkaamaan Disneylandiin, kun kerran vieressä ollaan ja alueelta menee sinne shuttlebussikin...Nummeliinit kävivät vaikka eivät hekään mitään laitteiden suurkuluttajia ole. Bussi maksoi 5,50/henkilö ja sisäänpääsymaksu 110 $/henkilö, eikä siellä varmaankaan näillä keleillä ilman juotavan ja purtavan ostamista selviä. Eikä jalat pääse helpolla... emme siis lähteneet. Kertoivat että laitteita oli vähemmän kuin lintsillä, eikä välttämä hurjempia kuin vuoristorata. Tuli taas sellainen olo että täällä maksat kaikesta ja kannattaa vähän miettiä mitkä niitä oikeita omia kiinnostuksen kohteita on ja maksaa niistä sitten tarvittava.

Eilisenpäivän aikana saapui viimeinenkin auto porukastamme. Rauhalat saapuivat ihmettelemään puhutaanko täällä Somea 😃.Iltapäivä meni torkuilla ja pyykkiä pestessä ja illansuussa kokoonnuimme kunnon turinatuokioon Rauhaloiden auton edustalle, vaikkei voinut tulihtoja tehdäkkään. Joka autosta löytyi vielä viinipulo ja Tuire oli hommannut oikein Amerikkalaisia cup-caceja, vai mitenkähän se taas kirjoitetaankaan. Ilta vierähti mukavasti, vaikka jokainen kävi vuorollaan lisäämässä vaatetta pääleen, minäkin hain paksun toppatakkini. Yllättäen klo 21.40 alkoi mahtava ilotulitus. Se oli tosi hulppea ja kesti parikymmentä minuuttia. Siitä me sitten valuimme autoihimme yöpuulle.

Sununtai-aamuna Nummeliinit lähtivät vielä pyrkimään LA:n rannoille, mutta siellä oli aamusta alkaen niin kova tungos ettei isolla autolla ollut kuulemma mitään asiaa rantaan. Päivän mittaan me itse kukin pakkailimme ja siivoilimme nurkkia ja teimme "välipunnituksia" matkalaukuille.

Vielä viimeinen ilta täällä, tuskin tuo mitään uutta kerrottavaa enää, varsinkaan kun ostamamme pree payd kortti loppuu tänään toimimasta eikä minulla ole enää omaa wifiä käytettävissä, ainakaan ennen Saksan Munchenia. Kotona olemme sitten 6.6 iltayöhällä ja rättiväsyneinä.

2.6.2017 Viimeinen etappi

Vai pitäisikö sanoa toiseksi viimeinen etappi saavutettu. Viimeinen etappi taitaa olla maanantaina klo 11.00 mennessä kun luovutamme autot pois.Tulimme päivällä Anaheimin RV Parkkiin ilman sen kummallisempia kommelluksia. Täällä meillä on maksettu kaksi viimeistä yötä ja saimme sovittua yhden yön lisää. Yksi auto porukastamme olikin ollut jo edellisen yön täällä. Oli mukava tavata pitkästä aikaa ja rupatella kuulumisia. Päivä kului vauhdikkaasti ja illansuussa poikkesimme pienehkössä Meksikolaisessa ruokakaupassa. Oli sekin varsin mielenkiintoinen kokemus vaikka emme mitään eksootista sieltä ostaneet. Tarjolla oli hedelmiä joita en muista ennen nähneeni ja Meksikolaisia ihania leivonnaisia. Ilma on ollut helteinen, mutta yöksi tuntuu viilenevän mukavasti. Onhan autossa tehokas ilmastointi, mutta kun se pitää niin kovaa ääntä.

1.6.2017 Pomonassa parkissa

Aamulla lököilimme pitkään, tänään ei ole kiire mihinkään. Katselimme maailman menoa täällä. Naapurissa on iso näyttely/messualue jossa näkyy olevan matkailuajoneuvomessut, toinen toistaan komeampia bussirivistöjä. Vähän mietimme lähtisimmekö käymään siellä, mutta vaikka itse näyttelyalue näkyy vaunun ikkunasta niin sinne joutuisi kävelemään aika koukkauksen ja alue itsessään on todella suuri. Kummankaan kunto ei oikein houkutellut sinne menoon. Niinpä vietimme rauhaisan päivän autolla ja otimme kunnon päikkärit ennen ruuan laittoa.

Tälläkin alueella on ihmeen paljon telttoja. Olemme koko reissun seuranneet ihmetellen Amerikkalaisten käyttäytymistä alueilla, kaikki tulevat ja saattavat olla useamman vuorokauden, mutta ei aikuiset ole ulkona. Ne istuvat autoissaan tai vaunuissaan ja ilmeisesti katsovat telkkaria. Lapset saattavat jonkin verran juoksennella ja telmiä ukona. Niin ja koiraihmiset käyttävät koiriaan hätäisesti tarpeillaan löntystellen. Ainoastaan meren rannassa näki koirien juoksevan terveesti ja riemuissaan.  Ihmisiin on todella vaikeaa tutustua, kun ei ole luontevaa paikkaa jutustelulle. Lähes ainoa paikka rupatteluun on pyykkitupa ja sielläkin vain jos aloitat itse keskustelun. Saattavat kysellä meistä ja eksoottisesta maastamme jotain, mutta eivät kerro itsestään mitään, edes asuinpaikkakuntaansa. Iloisia, auttavaisia ja kannustavia ovat, mutta eivät avoimia. Jossain ranikolla tuli vastaani pikkupoka joka kysyi nimeäni, kerroin mutta hän ei... enhän toki erikseen kysynytkään. Juttelimme hetken aikaa meriveden lämpötilasta, kun olin juuri nähnyt hänen tulevan uimasta ja niin tiemme taas erosivat. Eilen pyykkituvassa odottelin pesukoneen valmistumista kun yksi nainen viikkaili pyykkejään. Hänellä oli pari lakanaa vielä viikattavana, niin kysyin voisinko auttaa, kun käteni ovat vapaana... ei kuulemma tarvinnut, kun menevät suoraan sänkyyn takaisin. 

Niin se vierähti tämä kesäkuun ensimmäinen varsin nopeasti ja aamulla suuntaamme kohti Anaheimia keskelle liikenneruuhkia.

31.5.2017 kuvia

Jokunen kuva tältäkin päivältä. Ensimmäisessä kuvassa on sorsa uiskentelemassa Big Bear Lakella.

31.5.2017 Hiiviskellen kohti Pomonaa

Heräsimme siis Bear Laken rannalta 2060 m eli 6750 jalan korkeudesta. Yö oli viileä, mutta päivä lämpenee nopeasti. Laitoimme taas kaiken valmiiksi ja lähdimme ysin pintaan liikkeelle. Ympärillä oli useita laskettelukeskuksia ym. talviharrastuksia ja kesällä järvi + kalastus + veneily isolla järvellä. Mutkikas viehättävä tie jonka varrella suuria pyöreitä kivilohkareita ja kivien väliin sovitettuja mökkejä pitkin rinteitä. Mökeissä oli pitkiä jyrkkiä portaita ja paljon kivien lomaan aseteltuja terasseja, yhdessäkin oli 4 terassia. Mountain transit tuntuu toimivan, eihän täältä ole nopeinta tietä kuin parin tunnin ajomatka LA:han. Näimme ehkä tälle reissulle viimeiset lumet ja aivan upean sumun vuorien välissä.  Laitoimme naviin LA:n KOA:n Pomonassa ja vältä moottoriteitä. No jossain kohtaa oli kuitenkin pakko mennä moottoritielle ja ramppi josta meidän piti poistua moottoritieltä oli suljettu ja kaistoja ihan riittävästi. Navilla kesti todella kauan ennenkuin keksi seuraavan vaihtoehdon.  Olin huolissani kun menimme melko monen rampin ohi ja navi ei sanonut mitään. Aikanaan päästiin kuitenkin ajelemaan pienien esikaupunkien kaduille ja Pomonakin löytyi, olimmehan olleet siellä jo kerran ennekin ennen Simolle menoa.

Saimme paikan kahdeksi yöksi ihan hyvältä paikalta. Sen verran pikkukuume vaivaa että lököilimme loppupäivän vaan rauhassa.  Respa soitti ystävällisesti Anaheim RV Parkkiin ja sai sovittua että voimme mennä sinne jo vuorokautta ennen aiemmin sovittua ajankohtaa. Eli meille tulee ennätys tämän matkan osalta, olemme samassa paikassa 3 yötä. Auton mittarissa on vähän yli 9000 mailia ja El Monte vaatii että öljyt pitää vaihtaa 3000 mailin välein, niin totesimme, ettei meidän tarvitse tutkia näitä nurkkia autolla enempää.

30.5.2017 kaktuset kukkii ym kuvia

Edes muutama kuva taas tältä päivältä

30.05.2017 kaktukset kukkii ...

Heräsimme 7.30. Naapurien sortin sakista toinen lähti klo 8.30 kaikkine romppeineen. Me lähdimme Santa Paulasta klo 9.00. Toinen lapsiporukka läti heti kohta meidän perään. Ajoimme Palmdalen kautta lähelle Victor Villeä, jota ennen koukkasimme kohti Big Bear Lakea. Välillä olimme keskellä autiomaata missä kaktukset kukki ja kohta keskellä ison kaupungin ruuhkia ja taas erämaasa...  Walmartkin löytyi... Navi erehtyi kerran osoitteesta, toisen kerran olimme juuri ohittaneet risteyksen kun huomasimme kyltin. Kolmas kerta toden sanoi. Kävin kaupassa Nissen odotellessa. Nyt tuntui taas mukavammalle kun kaapissa oli useaman päivän eväät.

Olimme 6000 jalan korkeudessa ja ylämäki jatkui vaan, kaasu puhjassa, vauhtia oli 40 - 60 km/h. 6000 jalan korkeudessa oli järvi kuivunut ja siellä oli linnunpönttöjä. Nousut oli huimia. Vähitellen tulimme Big Bear Cityyn. City on täynnä turistihulinaa, mitähän täällä,on ollut viikonloppuna ja toisaalta lumiseen aikaan. Rinteet taatusti täynnä laskettelijoita. Pääsimme helposti järven rantaan ja RV parkkiin. Respa kertoi että viikonloppu oli ollut todella  kiireinen, eilen oli lähtenyt parhaimmillaan 60 porukkaa yhtä aikaa. Nyt tuntui todella hiljaiselle, kiva kun tulitte. Rupateltiin aikamme ja hän antoi meidän valita itse paikkamme, no tottakai järven rantaan...

Isot kalat hyppivät vedestä korkealle, sorsat uiskentelivat poikueensa kanssa ja haikara näytti itseään.  Söimme salaatit ja ja lähdimme kävelemään merirosvolaivalle. Sieltä olisi voinut vuokrata venettä ja heitellä virveliä. Kyllä järvellä on mahtanut olla vilinää viikonloppuna.

Kuvia 29.5.2015

Kuvia matkalta tänään

29.5.2017 Rannikon tuulista sisämaahan

Yritettiin pitkittää ylösnousua, hyvin nukutun yön jäljiltä. Nisse kävi autossa suihkussa ja laitteli tavarat järjestyksen ulkona, minä hoitelin sisähommat jo vakiintuneen tavan mukaan. Lähdimme liikkeelle yhdeksän pintaan ja laitoimme Naviin Nipomo > Cuyama hwy 166 >Santa Paula hwy 33 ja lopuksi Santa Paulan KOA.  Ei tarvinnut tulla kuin 1/2 tuntia rannikolta, niin ollaan rauhallisella vuoristotiellä. Sitä ennen meno oli juuri sen mukaista,  että pitkä viikonloppu on päättymässä. Täällähän pitkät kesälomat ovat tuntematon käsite ja muutamia pitkiä viikonloppuja odotetaan hartaasti. Niiden viettopaikat varataan jo kuukausia aikaisemmin ja siksi meille on ollut vähän haasteellista löytää yöpaikkaa tänä viikonloppuna.  Hyvin olemme kuitenkin selvinneet, vain yksi kauppakeskuksen parkkiyö.

Matkalla oli tänää paljon mehiläistarhoja ja niiden kohdalla tuulilasi ripisee.... Kuljimme myös ohi hedelmä- ja viinitarhojen, sekä parin turistikeskittymän läpi. Kohta olimme taas vuoristossa ylä- ja alamäkineen, polkupyöräilijöitä tuli paljon vastaan. Heillä oli huoltojoukot jotka ilmiselvästi mittasivat joillain antureilla jaksamista tms. pitkinmatkaa. Tuli mieleen että olivat jossain  merkittävissä treeneissä?

Pian tulimme määränpäähämme ihan mukavalle KOA:lle. Tuntui olevan lapsiperheiden suosikkipaikka kun  alle 3-vuotiaita oli aika monta leikkimässä nurmella parkkiruutujen keskelle tehdyssä ympyrässä. Iltamme kului rattoisasti lasten touhuja seuraillessa ja kun lapset menivät sisälle tuli iso riikinkukko tutkimaan olisiko lapsilta jäänyt herkkupaloja. Seurasimme vielä naapurien pakkauspuuhia kun ovat ilmeisesti lähdössä aamulla bussillaan ja pienellä kuorma-autollaan pois. Kyllä näillä nuorilla perheillä on tavaraa... lapsilla pari sähköautoa, pikkumopoa, polkupyöriä, lastenrattaita ym. ym.

Päivät hupenee, johtuukohan siitä että "runosuoni" ehtyy. Vuoristossa katsoi upeita rinteitä ja totesi, että onhan meillä jo vaikka kuinka paljon tuonkin tyyppisiä kuvia 😟

28.5.2017 kuvia ainakin merinorsuista

Kuvia mukaan tästäkin päivästä

28.5.2017 Merinorsut

Kauppakeskuksen parkissa herätys sumuiseen aamuun. Kahdessa eri Waltsun parkissa oli yöpyminen kielletty. Salinaksessa menin siis kilpailevan kaupan ovesta sisään ja sain luvan yöpymiselle. Viereisen ravintolan musiikki kaikasi yli puolen yön, mutta loppui vähitellen. Kukaan ei häirinnyt yötämme sen koomin. Suuntana siis Salinas hwy 101 > Paso Robles > Cambria hwy 1. Matkalla oli silmänkantamattomiin viiniviljelmiä, -tiloja ja erilaisia hedelmätarhoja. Usein tien vieressä oli kehotus viininmaistajaisiin. Jossain kohtaa oli tosi iso keskittymä pieniä öljynporauspumppuja. Osa oli toiminnassa loput huilasivat. Pelloillakin oli aika hiljaista, vain ilmeisesti isännät olivat työn touhussa. Työläiset taisivat olla sunnuntaikirkossa? Cambriassa päätimme lähteä hwy 1 pitkin kohti maanvyörymäaluetta pohjoisen suuntaan. Pientareiden luonnon kukat loistivat upeasti.

Yht'äkkiä silmäni havaitsi jotain meressä, ja taas uudelleen. Nisse pysähtyi levikkeelle ja kävelimme katsomaan mahtavaa Elephant Seal (merinorsu?) Esiintymää. Osa kisaili vedessä keskenään ja pääjoukko makaili hiekalla, välillä roiskien päälleen hiekkaa. Olipa huikea näky ihan lähellä tien piennarta. Jatkoimme matkaa suht vilkkaassa liikenteessä ja pääsimme Raggediin asti kun tie toppasi. Kuulemma itse rinnevajooma ei ollut kovinkaan pitkä, mutta eivät voineet taata ettei lisää tulisi. Käännyimme siis ympäri ja ihailimme tien vastakkaisesta suunnasta. Ohitimme merinorsut ja jonkin ajankuluttua tulimme San Simeoniin jossa näitä valtavia eläimiä oli 4 mailin matkalla rannat täynnä ja nyt minäkin haistoin niiden hajun... ei se ihan niin mahtava löyhkä ollut kuin olin kuullut.

Päätimme jatkaa hwy 1 etelään päin ja tulimme San Louise Obispoon ja sen KOA:lle josta yllätykseksemme saimme toiseksi viimeisen paikan. Nautimme auringon lämmöstä, suihkusta ja olemisesta.  Alueella sattui ilmeisesti sairauskohtaus kun paikalle tuli ensihoitoauto, paloauto ja ambulanssa. Näyttää toimivan tarvittaessa ihan hyvin, vaikka en tiedäkään mitä oli sattunut.

27.5.2017 kuvia

Kuvia

27.5.2017 Tyrskyjä vielä kaipaillen

Aamu oli pilvinen +20C° jo aamulla 8.45. Koska lumi asettaa omat haasteensa, emme lähde Dead Walleyhin ja mietimme muita mahdollisuuksia. Viikon kuluttua pitää olla Anaheimissa ja siihen asti vain mielikuvitus on rajana. Klo 10.00 lähdettiin Argentinalaisten vierestä heilutellen hyvästit. Otimme suunnan Mercedin kautta kohti Salinasta ja sieltä hwy 1 rantaan. Lähdettiin liikkeelle hwy 140 jonka varrella eri paikoista esim. Mariposasta Visitor Centerin edessä olevan ison parkkipaikan luota pääsee bussilla Yosemiteen, eli ei ole pakko mennä ainakaan ruuhka-aikaan isolla omalla autolla sinne. Mariposa on varsin kaunis ja viihtyisän tuntuinen pikkupaikkakunta. Palokuntalaiset keräsivät risteyksessä autoilijoilta avustuksia palokunnalle ja meille vinkkasivat vain tietä eteenpäin arvaten meidät ulkomaalaisiksi.

Kohta edessämme oli kullankeltaiset ruohotasangot ja pian sen jälkeen samanväriset matalien vuorten rinteet. Tänään en nähnyt lunta laisinkaan!  Turistibusseja meni paljon ilmeisesti kohti Yosemiteä, hyvä että oltiin siellä jo eilen, tänään  on varmaankin vielä ruuhkaisampi päivä. Ajelimme läpi hedelmätarhojen ja viinitilojen. Useassa kohdassa tien poskessa oli myyntikojuja joissa myytiin mm. Kirsikoita, mangoja  papaijaa, avokadoa... poikkesin hakemassa meille keltaisia ja oransseja kirsikoita 5 $ isohko purkki, olivatpa hyviä. En muista Suomessa nähneeni koskaan muita kuin punaisia kirsikoita.
Kultaisen vuoriston läpi kohti merta. Liikennettä oli valtavasti joka suuntaan ja ruuhkat sen mukaiset, ei tosin verrattavissa suurkaupunkeihin, mutta meidän työpaikkaruuhkiin kylläkin.

Lopulta pääsimme hwy 1:lle jossa liikenne jatkui ruuhkaisena. Ilma oli kaunis ja ihmisillä pitkä viikonloppu aikaa. Tuntui että kaikki ihmiset olivat päättäneet lähteä nauttimaan meren rannoista. Kaikki mahdolliset pysähdyspaikat oli tupaten täynnä ja ihmisiä liikkui beatceille. Pääsimme hwy 1 pitkin Big Suriin asti josta eteenpäin tie oli suljettu eikä kiertotietä ollut. Missään ei kerrottu syytä, naureskelin että varmaankin isot pojat halusi olla rauhassa typeriltä turisteilta, noh eiköhän sielläkin ollut talven jälkeisiä kunnostuksia menossa. Kävimme kääntymässä siellä ja suuntasimme takaisin pohjoiseen. Yhdessä levähdyskohdassa laitoin meille vähän sapuskaa Nissen levähtäessä. Jokapaikassa oli leirintäalueilla lappu, Täynnä. Otin naviin lähimmän Walmartin osoitteen ja suuntasimme sinne. Tämä Waltsu olikin sellainen jonka parkissa yöpyminen oli kiellettyä, joten siis seuraavaan Waltsuun Salinakseen. Sama juttu, ei saa yöpyä. Siirryimme viereiseen kauppakeskukseen ja kysyin lupaa yöpymiselle. Sain luvan joten täällä nyt olemme ja kello on 20.45 parkissa ilman sähköjä tms. mutta selviämme kyllä.

Kuvia 25.5.2017

Kuvia taas, jos lätee nyt

26.5.2017 kuvia Yosemitestä

Kuvien lähettäminen takeltelee. Eilisiä kuvia en ole saanut lähtemään, joten tuskin näitäkään.

26.5.2017 Yosemite

Aamu valkeni Columbiassa pilvisenä, mutta vähitellen alkoi aurinko pilkistellä. Yöllä oli +10C° aamulla lämpö kohosi nopeasti pariin kymppiin.Odottelimme yhdeksään asti, että sain maksettua yöpymisemme ja asiat taas reilaan. Moikkasimme mukaville naapureillemme jotka jäivät juhlistamaan pitkää viikonloppua ystäviensä kanssa. Hekin olivat varanneet jo aikaa sitten isommalle porukalle paikat täksi juhlaviikonlopuksi, kuten aika moni muukin. Ajelimme läpi oikein viehättävän cityn (oliko kaupunki vai kylä?) Kiemurtelimme jonkin aikaa kun taistelin navin kanssa ja lopulta löysimme tielle jonka me kaikki saatoimme hyväksyä.

Eipä aikaakaan kun löysimme itsemme taas keskeltä serpentiinejä. 2000 jalan korkeudesta nousu 3000 jalkaan kesti 15 minuuttia ja siellä olisi saanut ajaa 90 km/h... meidän vauhtimme saattoi olla 15 -45 km/h. Jossain vaiheessa Nisse sai paistinpannusta päähänsä, (onneksi kevyt versio). Minä en toki lyönyt, vaan hän suuressa viisaudessaan oli sijoittanut pannun kuskin pään yläpuolelle yöksi, pois tieltä, ja unohtanut sen sinne aamulla. Olen yrittänyt pitää huolen että ko. pannu on takana sängynpäällä matkan ajan, mutta nyt en huomannut pannun sijaintia😲. En siis kaikeksi onneksi vieläkään joutunut kuskiksi.

Saavuimme Yosemiteen yhdentoista jälkeen. Taas säästyi sisäänpääsymaksu, kiitos Anualpassin. Kyllä passi on maksanut itsensä takaisin jo useamman kerran. Kaikki leiripaikat ja parkkipaikat oli täynnä. Siispä ajoimme omalla autolla siedettävästi viitoitetun reitin läpi, toinen toistaan komeampien putousten ja koskien ohi. Kaikkiin näköalapaikkoihin emme mahtuneet pysähtymään, mutta useisiin kuitenkin. Kuljimme alueella ristiin, osin jopa kahteen kertaan rastiin ja jokainen kuohu olisi pitänyt kuvata. Tähän pystyn liittämään vain joitain otoksia, kun taas suurin osa kuvista on kamerassa. Me olimme laaksossa ja jokapuolella ympärillä oli toinen toistaan korkeampia vuoria joiden lumien sulamisvedet olivat runsaimmillaan. Koski ärjyi ohitsemme ja kohta toinen koski virtasi vastaan... kaippa ne sitten yhtyivät toisiinsa??? Näytti vain jotenkin järjen vastaiselle.

Ajettuamme portin läpi pois alueelta olimme vahvasti eri mieltä mihin nyt pitäisi ajaa, Nisse kuskina valitsi suunnan ja vauhdin, minä äänen tason. Tunnin verran ajeltuamme tuli eteemme KOA:n kyltti jonne poikkesimme kysymään mahdollista yöpymispaikkaa.  Tilaa oli vielä meille, mielestäni aika kovalla hinnalla, mutta parempi tänne kuin jatkaa enää etsimistä. Alue on varmaankin paras KOA alue jossa olemme olleet, todella viihtyisä, metsäisellä alueella paikat on ripoteltu muutaman auton ryppäisiin ja niiden välissä puita. Lampi ja uima-allas pihalla. Illan mittaan alue on täyttynyt aikatavalla.

25.5.2017 Luonto määrää

Kaunis auringon paiste jo klo 8.00 aamulla ja ulkona +20C°. Yöllä oli tosi kova tuuli, mutta muuten hiljaista. Menin respaan kyselemään Yosemitestä ja sen mahdollisista leirimahdollisuuksista. Harmikseni isäntä kertoi että läheinen hwy 120 Yosemiteen on suljettuna lumitilanteen takia ja että ainoa vaihtoehto sinne pääsyyn on ajaa n.7 tunnin reitti, josta  1/3 on samaa tietä mistä tulimme Mono Cityyn. Mietimme tovin ja poikkesimme vielä läheisessä Visitor Centerissä, jossa vahvistettiin tilanne. Visitor Centerin roskikset oli peltiset, mutta matalammat kuin karhualueella ja Nisse oli huomannut, että ne oli ennen kaikkea haluttu ehkäisemään villisikojen vierailuja.

Koska tulomatkamme oli ollut mahtavaa vuoristotietä, päätimme kaikesta huolimatta lähteä kohti Yosemiteä. Sama vuoristo vastakkaiseen suuntaan näytti taas ihan uudelle. Matkalla oli paljon tietöitä ja edellisen alueen isännän kertoman mukaan paljolti talven tekemien vaurioiden jäljiltä. Hän kertoi myös, että edelliset kaksi talvea on Yosemiten läpi päässyt ajamaan.Visitor Centerissä oli taulukko jossa sanottiin että 1998 oli viimeeksi jopa enemmän lunta kun 2017. Yhdessäkin kohdassa tuli pysäyttäjä kertomaan että seisaus saattaa kestää 10 - 12 min. Ohitimme mt Pattersonin joka on 11.675 jalkaa korkea vuori. Parin-kolmen kilometrin korkuisten vuorien välissä pieni ihminen kulkee taivaltaan todella kunnioittavin ajatuksin.  Taas kerran ylös kavuttuamme tuli mäkeä alas kävellen ihminen laskettelusukset kainalossaan. Kyllä näillä laajoilla puuterilumilla kelpaisi muidenkin lasketella, mitään varsinaista laskettelurinnettä en nähnyt missään. Tuokion kuluttua jotkut valmistelivat moottorikelkkojaan lähtökuntoon.

Nenääni alkoi tuntua savun haju ja kohta näkyi matalia liekkejä ihan tien vieressä maastossa. Joku aika aikaisemmin vastaamme tuli paloautoja, eli tilanne taisi olla hallinnassa vaikka palopaikalla ei kukaan ollukaan sammuttamassa mitään. Oudolle se minusta näytti... Sitten tuli taas lippumies ilmoittamaan että pitää odottaa, päästyämme eteenpäin tien poskessa ojassa oli rekan nuppi ihan kasassa ja lähellä hinausauto vetämässä karjan kuljetus vaunua... pahan näköinen kolari. Pisti mietimään mitenköhän nopeasti tänne korkealle vuoristoon mahtaa saada apuja.

Tiet jatkuivat monipuolisen upeina ja saavuimme vähitellen edellisen alueen isännän suosittelemaan Marble Quarry Rv parkiin, joka on vähän sivussa valtatiestä, mutta vain muutaman kymmenen kilmometrin päässä Yosemitestä, johon suuntaamme aamulla.

24.5.2017 kuviakuohuista ja lumista

Joku kuva tältäkin päivältä

24.5.2017 Lähemmäksi Yosamiten kansallispuistoa

Lähdimme mahtavien virtojen kohinoista eteenpäin. Kohta olimme 7000 jalan korkeudessa, sitten 8000 jalkaa ja edelleen nousua aina 9000 jalkaan asti jonka jälkeen alkoi alamäki. Yhdessä merkissä luki jopa 24 %. Alaspäästyämme nousimme taas ylös. Ylhäällä oli melkoisen paksuja lumivalleja tien vieressä ja rinteissä paksut hanget. Ulkona oli silti lähemmäs +20 C°, joten se selittää mahtavat vesimassat jotka ovat nyt täällä liikkeellä. Monet tiet olivat lumitilanteen takia suljettuna ja yksi state parkki oli veden saartamana. Suuret viimevuoden metsäpaloalueet näkyy pitkin vuorten rinteitä surullisesti töröttävine puineen, mutta aluskasvillisuus on jo noussut uuteen kevääseen. Ohitimme useita järviä, joista osa oli varsin korkealla ja osittain jäässä.  Tieltä katsottuna näytti vieressä oleva kompleksi kauppakeskukselta, joten kurvasimme sinne. Heti kurvattuamme sotapoliisi pysäytti meidät ja kertoi alueen olevan sotilasaluetta, johon emme voi mennä. Kysyin häneltä kauppaa, niin kertoi että lähellä Walkersia on huoltoasema jossa on myös elintarvikkeita.  Ajoimme kohti Walkersin KOA:a, jossa kysyimme lähintä kauppaa mistä saisimme elintarvikkeita... lähin on kuulemma tunnin ajomatkan päässä siinä suunnassa mistä juuri tulimme. KOA oli melkoisen kamala, emmekä jääneet sitä kaipaamaan, vaan suuntasimme siis takaisin ja Walmartiin. Ostimme useamman päivän tarpeet ja palasimme samaa reittiä.. ja liukkaasti ohi KOA:n.

Olimme jossain 7000 jalan korkeudessa kun eteemme aukeni kaunis, kuulas järvimaisema n. 5000 jalan korkeudessa. Tultuamme alas Monolaken rannoille poikkesimme Mono Cityssä. Hauska pikkukylä jossa oli parikymmentä ok-taloa. Heti kohta sen jälkeen huomasimme RV parkin Mono Vista johon jäimme yöksi. Kävin suihkussa jossa kuuma vesi toimii respasta saamillani kolikoilla, 5 min./kolikko. No avasin suihkun enkä laittanut vielä kolikkoa ja totesin että sieltä tulee kuumaa vettä, niin menin suihkuun. Suihkuttelin rauhassa eikä kuumavesi loppunut minun suihkussa ollessani. Nisse päätti antaa minulle hänenkin kolikot ja kävi auton suihkussa. Täytynee aamulla palauttaa kolikot respaan. Alue on ihan viihtyisän tuntuinen ja tuulinen. Auton takana näkyy kauempana Monolake.

23.5.2017 kuvia koskesta ym.

Kuvia taas tältä päivältä

23.5.2017 Rannasta vuorille

Heräsimme hienolta KOA:lta viileään merisumuun ja päätimme lähteä takaisin sisämaahan. Muutaman kuvan ottamisen jälkeen lähdimme liikkeelle. Ei aikaakaan kun löysimme itsemme taas hulppeasta vuoristosta, tiukkoine serpentiinimutkineen kaikkineen. Kerran oli jopa 16 % lasku, jyrkin tähän astisista. Näimme alpakoita laitumellaan ja valtavan laajoja viiniköynnöstarhoja. Yhden pysäyksen aikana kuvasin kaunista järveä kun Nisse kysyi kuulenko... en kuullut... Nisse kuuli kalkkarokäärmeen säksätyksen vai kalinako tuo ääni on. En tiedä kun en kuullut... pitäisikö olla huolissaan?  Yks kaks edessämme oli iso järvi ja julmettu määrä suuria huviveneitä. Sen jälkeen tuli iso pato. Niin matka jatkui ylös - alas, kapeampaa ja leveämpää tietä pitkin tosi hienossa, pehmeässä vuoristomaisemassa. Kiersimme kaukaa San Franciscon pohjoisen puolelta ja ajoimme Sacramenton läpi  parhaimmillaan 12 kaistaisella tiellä. Onneksi en joutunut ajamaan, apparin paikalla selvisin kuitenkin suht hyvin. Sakramentosta jatkoimme hwy 50 pitkin etsien kaiken aikaa yöpymispaikkaa.  Lähellä Lake Tahoa Nisse havaitsi ruskean leirimerkin, mikä tarkoittaa joko stateparkia tai vastaavaa julkista parkkia (siis ei kaupallista) ja kurvasimme siihen. Paikka on pieni ja mahtavasti pauhaavan kosken tölmällä. Pari paikkaa oli vapaana, joten saimme jäädä aivan kosken partaalle, humina on valtava. 20 $ yöltä ilman sähköä, pärjäämme kyllä näin silloin tällöin. On tämä sen arvoista.

Kuvia 22.5

Kuvia puutalosta ja kolmannesta autolla läpiajettavasta puusta ym

22.5.2017 Rantoja pitkin

Aamulla herättiin Shelter Covessa sankkaan merisumuun. Yöpyjiä oli monen laisia, kaksikko oli nukkunut henkilöautossa ja auto oli ihan huurussa. Ihmiset olivat kylmissään ja sytyttelivät nuotiota missä laittoivat itselleen jotain suuhunpantavaa. Teltoista porukoita purkautui pipot päässä aamupesulle ja naapurissa umpilava-auton takatila oli toiminut makuutilana. Katselin kun kaveri "petasi", hänellä oli ollut jonkinlainen kenttäpukkisänky ja paksu makuupussi toimivana varustuksenaan. Mekin laitoimme tavarat kasaan ja lähdin vielä silmäilemään sumuista merta. Edessäni auto veti perässään kanoottia jossa oli alla kaksipyöräinen kanootin kuljetuskärry ja kanootti täydessä tämmingissään kalastajalle. Hauskan näköinen kokonaisuus josta taas on kuva vain kamerassa. Moottoriveneitä rahdattiin vesirajaan traktorilla.

Me suuntasimme kohti Leggettiä, josta siirtyisimme hwy 1:lle. Jossain kohdassa näimme "maailman suosituimman puun" mainoksen, se osoittautui puun sisään kaiverretuksi huoneeksi, noh jaa. Silloin tällöin hwy 101 sujahti vielä punapuumetsään. Käännyttyämme hwy 1:lle näimme taas mainoksen Drive thru tree, läpi ajettavasta puusta. Menimme katsomaan paikkaa ja taas se maksoi 5 $/auto. Maksukopilla vartija kertoi että näita puita on kolme, joten nyt olemme nähneet ja kuvanneet ne kaikki ja vielä bonuksena yhden polkupyörällä läpiajettavan puun. Ykköstie on mukava, kapea ja mutkikas tie rannan tuntumassa Leggetistä San Franciscoon jatkuen sieltä edelleen. Huonoksi onneksemme merisumu oli niin sankka ettemme päässeet nauttimaan siitä kunnolla. Mendecinossa menimme leirintäalueelle ja asettauduimme sinne, kunnes kävimme kävelemässä ja poikkesimme respaan. Meille kerrottiin että meidän pitää siirtää auto pois alueelta kahdeksaan mennessä... vaadimme rahat takaisin ja jatkoimme matkaa. Matkalla pellonpientareella tien poskessa oli iso villisika vähän eksyneen oloisena, mahtavat torahampaat poskilla, se oli ihan aito villisika, ei mikään kasvatettu. Hurjan näköinen. Vähän myöhemmin Nisse taas hihkaisi "kuvaa, kuvaa" enkä meinannut millään tajuta kaurista poikasensa, pikku bambin, kanssa ihan auton vieressä. Sain kuvia.. kameraan. Vähän yli seitsemän saavuimme Manchesterin KOA:aan ja majoittauduimme yöksi tähän. Sunnittelimme alustavasti että jatkaisimme täältä kohti Josemiteä, kansallispuistoa vähän enemmän sisämaassa kun täällä tuntuu nuo sumut kiusaavan. Aamu taas näyttää mitä tuleman pitää.

21.5.2017 kuvia

Kuvia merestä ja ympäristöstä. Kallioiden päällä on merileijonia ja mursuja, mutta tuskin näkyy tässä formaatissa.